Ketun ompeluohje ja kaavat

14.11.13


Enpä olis arvannut, että minun arvonta-kettu herättäisi niin paljon ihastusta. Paljon on tullut sähköpostiin ja blogiin kyselyitä, mistä sen kaava on hankittu ja voisinko sen jakaa. Uskokaa tai älkää, mutta kaavoitin sen ihan itse edellisenä iltana ennen arvonnan käynnistymistä. Itsellä ei riitä aika eikä rahkeet ommella noita ihania kettuja teille kaikille, joten laitan kaavan nyt tänne blogiin jakoon. Muistuttaisin kuitenkin, ettei kaavalla saa tehdä kettuja myyntitarkoitukseen ;)  

Kaava on A4 kokoinen ja sillä saa aikaseksi melko pienen ketun. Itse tulostin kaavan nyt A3 kokoon ja sain tämän hiukka isomman kettusen minkä pohjalta väsäilin teille jonkinmoisen ompeluohjeenkin.

Näinpä teet oman kettusi:


Kuten ehkä arvata saatatte aloitetaan projekti niin, että leikellään palaset valituista kankaista. Itse valitsin kankaiksi pinkin - ja valkoisen velourin, joiden takapuollelle silitin tukikankaan.

Pinkit osat:
Vartalon alaosa x 1
Vartalon yläosa x 2
Häntä osa 1 x 2
Takaraivo x 1
Naama x 2
Korva x2

Valkoiset osat:
Häntä osa2 x 2
Korva x2
Leuka x 1


Itse kasasin ensin Ketun vartalon. Aloitin kasauksen yhdistämällä hännän osat yksi ja kaksi.


Seuraavaksi ompelin hännän kappaleet yhteen oikeat puolet vastakkain. Kääntöaukko jää hännän siihen päähän, joka tulee kiinni vartaloon.


Käännä häntä oikein päin.


Ja täytä sellaiseksi, että miellyttää omaa silmää.


Vola! Häntä on valmis. Itse ompelin vielä täytön jälkeen hännän kääntöaukon umpeen ompelukoneella, etteivät täytteet karkaa.

Ompele vartalon yläosan muotolaskokset.


Aputikkaa häntä kiinni toiseen vartalon yläkappaleeseen. Tämän jälkeen ompele vartalokappaleet toisiinsa vartalon alaosasta kohdistusmerkkiin saakka. 


Yhdistä yhteen ommeltu vartalon yläosa nyt vartalon alaosaan (kappaleet oikeat puolet vastakkain). (Tässäkohtaa ei kannata hämääntyä siitä, että alaosan käpälät ovat suuremman kokoiset kuin yläosan. Asettele vain vartaloiden reunat kiinni toisiinsa ja ompele yhteen)


Jotta ompelu onnistuisi on ketun vartalon alaosaan leikattava halkio (kaavassa olevaa katkoviiva pitkin), josta häntä mahtuu ulos.

Käännä vartalo oikein päin ja täytä se mielestäsi sopivaksi. Ompele kääntöaukko käsin umpeen.


Vartalo on valmis! Enää pää (: (Tässäkohtaa ohjeentekoa muksut heräsivät päiväunilta ja kettu nökötteli päättömänä keittiönpöydällä seuraavaan päivään. Mieskin jo illalla rukoili, ettenkö voisi ommella ketturukalle päätä, mutta maltoin odotella seuraavaan päivään ja edes hiukan valoisampaan aikaan.)


Aloitetaan ketun pään ompelu korvista. Yhdistetään kappaleet toisiinsa, käännetään ja täytetään sopiviksi.


Korvien jälkeen yhdistetään ketun naamakappaleet toisiinsa. Ja jos tahdot nappien sijasta esimerkiksi aplikoida ketulle nenän ja silmät, niin tee se tässä vaiheessa.


Tämän jälkeen ommellaan leuka kiinni yhdistettyyn naamakappaleeseen.


Aputikataan korvat ketun takaraivoon merkityille kohdille. Ei vinoon kuten ites tein..


Yhdistetään takaraivo naaman etuosaan, niin että jätetään alas kääntöaukko.


Ja eipä hätää, jos ja kun leuka ei täysin istu takaraivoon alaosastaan. Täytettäessä sekin ongelma katoaa (: ja nyt tuli mieleeni että olisihan takaraivoonkin voinut tehdä muotolaskoksen.. hmm...


Täyttele pää mielestäsi sopivan kokoiseksi.


Ompele kääntöaukko umpeen.


Melkein jo valmista!


Asettele ketun vartalo ja pää yhteen ja ompele käsi kiinni.


Lisää haluamasi silmät ja nenänpää.


Ja nyt se on valmis! 

Toivottavasti ohjeesta ja kaavasta on teille iloa (: Tämän ketun oli tarkoitus suunnata Suuren pehmolelukeräykseen, mutta meidän nuorimmainen ihastui siihen niin, etten hennonnutkaan enää riistää sitä neidolta. Josko sitten uusi siihen keräykseen ;)


Saattaisit myös pitää

20 kommenttia

  1. Ihan pakko sanoa että en ole kuunaan nähnyt näin höpöä ja sympaattista pehmoeläinkunnan edustajaa. Aivan ihana! <3

    VastaaPoista
  2. Tää on niin ihana, kiitos, että jaoit kaavan tästä. Lähtee heti tulostukseen ja leikkuuseen :)

    VastaaPoista
  3. Näitähän voisi ommella vaikkapa pakettiin :) Kiitos.

    VastaaPoista
  4. Ihana! Olet kyllä kadehdittavan taitava ja tuottelias!

    VastaaPoista
  5. I h a n a ! Kerrassaan. Nyt tiiän mitä veljentytön joulupakettiin teen. Kiitos <3

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana kettu, harmi vaan että omat hermot ei taida moiseen pystyä!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaavasta. Tulostin sen heti myöhempää käyttöä varten! :)

    VastaaPoista
  8. Olisko ompeluohjeetkin saanut tulostettavaksi versioksi? :)

    VastaaPoista
  9. Tää on aivan ihana! Ja niin siististi tehty :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaavojen ja ohjeiden jaosta. Tuo kettunen on kyllä niin suloinen kaveri =)

    VastaaPoista
  11. Ihana, pakko kai se on koettaa, vaikken ole ikänä vielä yhtään pehmolelua tehnyt!

    VastaaPoista
  12. Suloinen <3 Tätä on kyllä pakko kokeilla. Kiitoksia kaavasta ja ohjeista!

    VastaaPoista
  13. Kiitos kaavasta, tämä on niiiiiin suloinen!

    VastaaPoista
  14. Kiitos kaavasta! Tää on ihan mielettömän suloinen.

    VastaaPoista
  15. Ihana kun jaksoit ohjeen väsätä! Ei kyl ois tullu mitään jos oisin ilman alkanu räpeltään, saas nähdä kuin käy ohjeiden kera :)
    -Katri

    VastaaPoista
  16. Onpa ihana kettu! Kiitos kaavasta! Tää lähtee työn alle jossain vaiheessa! :)

    VastaaPoista
  17. Ihana kettu! Yksi mun suosikki eläimistä!
    Kiitos kaavasta! :)

    VastaaPoista
  18. Ihana kettu! <3 Kiitos kaavojen jakamisesta, tällainen lähtee heti valmistukseen jahka löydän aikaa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!