Viime sunnuntaina sain koko päivän ompeluaikaa sillä ehdolla, että tyhjentäisin keskeneräisten ompelusten pinoa. Yksi huppari ja nämä neitosten yökät sain aivan valmiiksi asti.
Kaavat omat sekä pöksyissä että paituleissa. Kankaana kangasvaihtareilta vaihdettu ihana pilvi- trikoo joka sai kaverikseen Fabriinasta tilattua Hilcon raitatrikoota.
Tässä kohtaa ufopinon tyhjennys ei enää tuntunut niin mieluisalta puuhalta, joten pikasurautuksena itselle mekko Kestovaippakaupan apilatrikoosta (:
Melko summissa saksittu mekko, mutta vaikuttaa päällä oikein toimivalta (:
Ja jottai äiti nyt ihan itsekkääksi pääsisi heittäytymään niin saivat neitosetkin oman osansa tästä ihanaisesta apilakankaasta (:
Kaveriksi apilalle Selian ihana sateenkaariraita (:

Tunikoissa takakappale pidempi kuin etukappale. Mallia kaavanpiirtoon otin elloksen valmistunikasta. Leggareiden kaava oma.
Miehen mielestä nämä kaksi kangasta eivät sopineet yhteen mitenkään päin, joten sovitin ne yhteen lisäämällä sateenkaariraidasta tuollaiset rypytystaskut molempien neitosten tunikoihin. Onnistuivat paremmin kuin osasin odottaakaan!

Taas vaihteeksi samistelua neitosten kanssa, mutta mikäs sen ihanampaa (:
















Ensisijaisesti kahden



