Pää pilvissä

25.3.12


Ajatukset pyörivät jo kovasti muuton ympärillä ja kaikenlaista pientä on tullut uuteen kotiin ommeltua ja kunnostettua. Jotenkin se uusi koti vain aina saa sisustusvimman valloilleen(: Sisustusideoita ja yksivuotiiaan neidon lastenhuonetta miettiessä ehdin kuitenkin ommella seuraavalle tulokkaalle settin laatikkoon odottelemaan (:


Settiin kuuluu huppari, housut ja body joihin kulutin loput ihanasta keltaisesta pilvikankaasta, jonka edellisen raskauden aikana olin tilannut ikasyrilta. Hupparin raitavelour on eurokankaasta ja hupparin kaava ottobren numerosta 3/2009. Hupparia koristamaan pääsi aplikoitu kirahvi, joka pitkän kaulansa ja keltaisen pilvikankaan innoittamana päätyi pilvien keskelle. Pienet hurraahuudot ovat tässäkohtaa myös paikallaan sillä tälläkertaa aplikointi onnistui jo suorastaan loistavasti eikä kangas vedä mistään kohtaa! (:


Setin body ja housut ovat jonkin ottobre numeron peruskaavoilla tehtyjä, mutta viime vauva-ajasta viisastuneena lisäsin bodyyn käännettävät pussihihat, ettei vauva pääse raapimaan itseään.


Saattaisit myös pitää

5 kommenttia

  1. Söpö puku! Tuo kirahvi on ihana!

    VastaaPoista
  2. Juu kelpaa seuraava tuua sitten aikanaan sairaalasta kotiin (:

    VastaaPoista
  3. Tämähän on aivan ihana setti ja applikointisi kivoja muutekin, eläs vähättele itteäs(vastakommenttina blogini kommenttiisi:)) :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!