Ällösöpöä?

16.9.12



Pitkään suunnitelmissa ollut leijonapata valmistui vihdoin eilen (: Kuva on ollut piirrettynä laatikossa jo monta kuukautta, mutta aina on ollut mukamas jotakin muuta kiireellisempää toteutettavaa. Nyt ei muuta kiireellisempää näperreltävää ollut niin sain tämän vihdoin toteutettua.



Paita ihan perus paita johon lisäsin vain vuoritetun hupun. Kaula-aukossa soveltelin kokeilumielessä hieman omiani ja melkein onnistuin pilaamaan koko paidan. Tarkoitus kun oli tehdä vain pieni halkio, jotta paita olisi helpompi pukea. Leikkasin kuitenkin halkion vahingossa liian syväksi ja tämän vuoksi halkion yläosaan pitikin lisätä nappi. Ilman sitä paita olisi liian paljasteleva pienelle neidille.

Tuotos näyttää onneksi hyvältä ja tällaista kaula-aukkoa voisi tehdä jatkossakin ihan suunnitellusti :) Paita on tehty mummin vanhasta marimekon paidasta, joka on lojunut omassa kaapissa pitämättömänä. Hupun vuorikangas, resorit ja velourit on tilattu joskus muistaakseni fabriinasta.



Onhan tuo paita aika ällösöpö kaikessa vaaleanpunaisuudessaan, mutta vaihteeksi näin (:

Saattaisit myös pitää

6 kommenttia

Kiitos kommentistasi!