Kisu ja fisut

6.3.13


Itselle on tullut jokseenkin laiska olo kun blogi toisensa jälkeen on jo täyttynyt lasten kesävaatteista. Meidän molemmat tytöt ovat vailla kesävaatetta, mutta  itselle kesä on tuntunut vielä kovin kaukaiselta. Myöskin inspiraatio kesävaatteiden ompeluun on ollut hiukan hukassa. Onneksi motivaatio löytyikin kangasvaihtareilla hankitun fisu- kankaan ansiosta (:


Vanhempi neitokainen sai itselleen kesäisen setin, johon ompelin leggarit, hamosen ja t-paidan kisu-aplikaatiolla. Paidassa ja hamosessa kaavat ovat omat, mutta legginseissä olen matkinut OB 4/2012 "hopsis"-legginsejä. Koot olivat liian suuria, joten tein niistä meidän neidolle sopivan version.



Paidan raitatrikoo on hankittu Oriveden Kangaskulmasta, 70 cm täysleveänä palalaarista maksoi ruhtinaalliset 2,50€. Aplikointi on tehty veloureista lukuunottamatta kisun nenässä olevaa trikoo palasta.



Kaikki kun tuntuvat haukkuvan nuita Eurokankaan kaksipuoleisia liimakankaita sekä tukikankaita, niin minä voin nyt sitten kertoa toisenlaisia käyttökokemuksia. Minulla nimittäin nuo liimakankaat ovat toimineet moitteetta. Toisaalta silitän ne surutta kolmella pisteellä leivinpaperin kanssa :D Mutta eipä ole vielä yhdellekkään kankaalle mitään tapahtunut vaikka näin olen tehnyt (:


Toivotaan, että tämä kesävaatteiden ompelukin tästä nyt lähtisi liikkeelle (:

P.S Seuraava postaus on viideskymmenes, joten pitäisiköhän sitä juhlistaa jotenkin ;)

Saattaisit myös pitää

24 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos (: Meidän neitikin piti koko setistä! Tänään sen kaivoi vaatelaatikosta esiin vaikkei vielä ole kesäkään :D

      Poista
  2. Suloinen kissa-applikaatio ja tosi kiva malli tossa hupparissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tyyppisiä huppareita tein talven aikana muutaman, mutta pitkillä hihoilla. Oli neidon ehdoton suosikki paitamalleissa, kun on tuo huppu (:

      Poista
  3. Suloinen kokonaisuus kertakaikkiaan!!! :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana, tarkkaan mietitty ja hienosti toteutettu setti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun vielä jaksaisi ommella vielä paljon lisää näitä kesävaatteita (:

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Neitikin on pitänyt asua niin tohkeissaan, ettei sitä päältä ole mainannut pois saada (:

      Poista
  6. Hurjan ihana setti! Mielettömän hauska idea.

    VastaaPoista
  7. Hieno tuo kissa-aplikointi :) Ja ihana huppari. Täällä ilmoittautuu eräs, joka ei ole ommellut vielä ainuttakaan kesävaatetta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hyvä! Alkoi jo tuntua, että olen ainoa joka ei ole aloittanut kesäompeluksia ;D

      Poista
  8. Ihana! Ja sitä kesää odotellessa. Vilukissana minulla menee varmaan vielä pitkään ennen kesävaatteiden tekoa, mutta toisten tekemiset tuovat kyllä jo kesäfiilistä. Kiitos siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että tulee lämmin kesä niin vilukissatkin tarkenevat kulkea (ja tehdä) kesävaatteita ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!