SaVaway - Selia

16.6.13

Jo toistamiseen osallistuin perjantaina facebookin SaVa- ryhmän SaVaway projektiin, joka pohjautuu löyhästi televisiosta tuttuun Project Runway ohjelmaan. Tällä kertaa projektia varten tilasimme Seliasta ylläripaketin, jonka jokainen osallistuja sai avata perjantai aamuna 8.00. Aikaa pohtia sitä mitä kankaasta tekisi oli kello 21.00 jonka jälkeen ompeluaikaa oli 23.00 saakka.

Ylläripaketista löytyi pari mustaa nappia sekä sateenkaariraitaa, joka kieltämätä hiukan nauratti kun juuri tällä viikolla tein siitä jo jotain. Nopean pohdinnan jälkeen päätin tehdä kankaasta jotain itselleni ja kaveriksi kankaalle valikoitui musta yksivärinen trikoo sekä resori. Muutama tähdenmallinen KAM- nepparikin pääsi mukaan suunnitelmaan.




Luonnostelin paperille mitä aikoisin tehdä, mutta kaavoja en jaksanut piirrellä. Suunnitelmissa oli paita jossa toinen olkapää jäisi paljaaksi ja helmassa olisi jonkinmoinen rypytys. Yllättävää, mutta valmis paita täsmää kyllä luonnosta (:




Koska kangasta oli vain 80 x 100 cm, päätin leikellä kankaan summissa välittämättä raitojen kohdisteluista ja lisätä "puuttuviin" kohtiin mustaa kangasta. Etukappale kokonaan raitaa, mutta takakappaleeseen jouduin lisäämään mustaa kangasta.







Yllätin jopa itseni ehtimällä melkein valmiiksi asti. Vain helmassa olevat napit jäivät kiinnittämättä paikoileen.



KAM- nepparit päätyivät olalle koristeeksi. Hiukkasen on sirkusfiilis kankaan värityksen vuoksi, mutta tykkään itse kyllä kovasti (:

Saattaisit myös pitää

15 kommenttia

  1. Tämä on minusta huikean hieno. Minulta ei onnistuisi tuollainen luonnostelen ja saksin, tulos olisi varmaan kukkaro paidan sijaan. Olet kyllä hurjan taitava!

    VastaaPoista
  2. Ompa kiva! Miksen itsekkin leikannut raitoja noin.. =)

    VastaaPoista
  3. Toiset osaa ehkä hiukan ommella, mutta sinä osaat suunnitella niitä vaatteita ihan alusta asti! Upea!

    VastaaPoista
  4. Nonni, sepäs on hauskan näköinen :)

    VastaaPoista
  5. Voi miten iloinen ja pirteä paita! Kivat yksityiskohdat.

    VastaaPoista
  6. Todella hieno, uskomatonta miten saat aikaan summassa saksimalla noin upean vaatteen!!

    VastaaPoista
  7. Hieno on ja sopii hyvin sinulle,on juurikin sinun näköisesi vaate :)

    VastaaPoista
  8. Todella hyvännäkönen! Tuo sivurypytys on kyllä ihan loistava ja noi tähdet ja vau :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille ihanista kommenteista! (: Näitä on aina ilo lukea (:

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!