Sinulle?

19.8.13


Kyllä, nyt minä aijon arpoa! Ja hyviä syitä tähän arvontaa löytyy aivan kaksin kappalein.

Ensiksikin kaikki te ihanaiset lukijani, jotka jaksaatte kommentoida ja kannustaa aina silloinkin kun tuntuu siltä etten saa mitään aikaiseksi tai ompelu tuntuu muuten vain takkuavan. Kiitos teille siitä

Ja toiseksi aloittelemme Nappinjan Janikan kanssa pienimuotoista yhteistyötä. Eli jatkossa saan aina silloin tällöin postissa pieniä kangaspaketteja Nappinjan verkkokaupasta ja saan tehtailla niistä mitä mieleeni juolahtaa.

Sääntöjä arvontaan ei ole kuin kaksi:

1. Kiitoksena kaikki vanhat lukijani saavat automaattisesti yhden arvan.
2. Toisen arvan saat kun kommentoit tätä postausta ja olet lukijani
Kommentissasi voit esimerkiksi kertoa mitä toivoisit tulevaisuudessa näkeväsi blogissani (:

Ja nyt kun ollaan päästy säännöistä niin kerrotaan mitä voit voittaa:
Arvonta palkintoja on kaksi
1. Nappinja puoti lahjoittaa toiseksi palkinnoksi 2metriä sekä lilaa että valkoista joustopitsiä sekä 2kpl pitsivetoketjuja, lila ja valkoinen, kuten ylläolevassa kuvassa.

2. Oman arvontapalkinnon keksiminen alkoi tuntua melko epätoivoiselta, kunnes katselin hylyllä nököttävää lehmä-neulatyynyäni. Kamala se oli aikoinaan ommella, mutta hymyilyttää kyllä lähes joka kerta kun siitä neuloja nappaan. Joten tässäpä siis arvontapalkinnoksi pieni kettu-neulatyyny.



Onnea kaikille arvontaan!

P.S Arvonnan ajan myös Nappinja- verkkokaupassa kaikki 25€ ylittävät ostokset postikuluitta valitessasi postitustavaksi nouto.

P.P.S Voittajien on otettava minuun yhteyttä viikon sisällä arvonnan suorittamisesta. Muutoin joudun arpomaan uuden voittajan.


Saattaisit myös pitää

107 kommenttia

  1. Oijoi miten suloinen kettu! Mukaan arvontaan kahdella arvalla ja jos onni potkaisee niin mielelläni ottaisin tuon söpöläisen kettuliinin meille asumaan!

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa kahdella arvalla. Kettu on ihana!!

    VastaaPoista
  3. Mukana! Mielestäni ainakin kahdella :) Kettu pn symppis, mutta juuri tein neulatyynyn, joten pitsejä tavoittelisin.

    VastaaPoista
  4. kettu <3 Mukaan (varmaankin) kahdella arvalla. Teet kauniita ompeuksia!

    VastaaPoista
  5. Mahdottoman suloinen kettu!
    Mukana kahdella.

    VastaaPoista
  6. Voi apua, miten suloinen kettu! Ja mukana myös arvonnassa tietysti :)

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukana. Ihana kettu!! :)

    VastaaPoista
  8. Kahdella mukana. Tuo ihana kettu tulisi tarpeeseen. Neulatyynynä toimii aikoinaan ala-astaalla tekemäni omena-neulatyyny :D

    VastaaPoista
  9. Kiva arvonta ja niin suloinen kettu! Kahdella arvalla mukana minäkin :)

    VastaaPoista
  10. Minäkin osallistun 2:lla arvalla. Kettuhan on ihan syötävän ihana <3

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla :) Minusta sinä teet mahottoman hienoja vaatteita! Pitsejä tavoittelisin, koska juuri ostin magneettineulatyynyn...

    VastaaPoista
  12. Höh! Luulin jo aiemmin liittyneeni lukijaksesi.. No nyt ainakin olen! :) Ihana blogi, kiva arvonta ja mahtava kettu! :D

    VastaaPoista
  13. Kahdella arvalla mukana! Kettu on aivan ihana, mutta lähden kuitenkin tavoittelemaan Nappinjan pakettia. :)

    VastaaPoista
  14. Kahdella mukana. Voi kun onni kerrankin potkaisisi ja tuon ketun saisi. Mulla ei ihan oikeesti oo yhtään neulatyynyä.

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukana. Neulatyyny-kettua tavoittelen :)

    VastaaPoista
  16. oi mikä nuppineulatyyny :D Josko miun ekaluokkalainen alkais olla noin näppäräsorminen :D vai olisko miulla onne arvonnassa ;)

    VastaaPoista
  17. Minäkin olen kahdella arvalla mukana :) Haluaisin jatkossakin nähdä niitä ihania uskaliaita ompeluksia, jotka saavat minut haukkomaan henkeäni kun ne on niin ihania :)

    VastaaPoista
  18. voi mikä ihanan suloisuus kettu!! yhdellä mukaan :)

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukana! :) Tykkään tosi paljon sun itselle tekemistä vaatteista. Oikein kekseliäitä yksityiskohtia! Kettu ois kiva, joskin en tiedä malttaisinko nuppineuloja edes siihen laittaa! :D

    VastaaPoista
  20. Ou nou miten ihana kettu! Mä jo sieluni silmin näen tuon nököttämässä ompelupöydälläni. Harmi vaan en koskaan voita mistään mitään. Kahdella arvalla lähden kuitenkiin repolaista tavoittelemaan :)

    Ja en osaa toivoa mitään erityistä kun sun kaikki ompelukset on joka tapauksessa aina hienoja :)

    VastaaPoista
  21. Oi, onpa kiva arvonta! Kumpikin palkinnoista olisi mieleinen.

    Aina ihailen kuviasi blogissasi, toivon siis jatkossakin näkeväni paaljon kauniita kuvia tekemistäsi käsitöistä. :)

    VastaaPoista
  22. Kiva arvonta! :) Molemmat palkinnot ihania, mutta joustopitsille ja vetskareille olisi nyt ehkä himppasen enemmän tarvetta, kahdella arvalla siis sitä settiä tavoittelemaan :)!

    hulamaja ät gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukaan! Molemmat palkinnot ovat mieleisiä :)
    Todella hellyttävän suloinen kettuneulatyyny!

    VastaaPoista
  24. Mukana kahdella arvalla, molemmat palkinnot olisivat hyvinkin tarpeellisia minulle! Kiitos ihanasta blogista!

    VastaaPoista
  25. Voi jestas miten söpö kettuli! Mitä tässä toivois, kaikki mitä täällä esittelet on juuri niin hauskaa ja ihanaa kuin toivoa voi.

    Kahdella arvalla mukana, ja pitsejä vois kokeilla!

    VastaaPoista
  26. Aivan mahdottoman suloinen kettu! En kyllä raaskisi pistellä sitä neuloilla... :)

    Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  27. En niin vanhana lukijana, vasta blogisi löytäneenä, lähden kisaan mukaan. Kumpikin palkinnoista kävisi. :)

    Sinulla on tosi mahtavia ompeluksia, jatka vain samaan malliin.

    VastaaPoista
  28. Oih mitkä palkinnota! Kahdella arvalla mukana, mutta en osa päättää kumman palkinnon haluaisin enemmän. Joten kumpi tahansa käy, jos onni sattuisi suosimaan. :)

    VastaaPoista
  29. Kiva arvonta :) tulevaisuudessa haluaisin nähdä blogissasi yhtä kivoja juttuja kuin tähänkin asti, erityisesti vaatteet joita teet itsellesi on todella hienoja ja inspiroivia! Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  30. Kahdella arvalla mukana :) Ihania vaatteita teet!

    VastaaPoista
  31. Kahdella arvalla mukana. Tulevaisuudessa haluaisin nähdä lisää Mix & Match tyyliä, aiempi setti oli vain niin älyttömän ihana ja inspiroiva! :) Tykkään kovasti lukea blogiasi =)

    VastaaPoista
  32. Mukana arvalla! Kettu on kyllä suloinen!

    VastaaPoista
  33. Kahdella tietysti muru! Ja haluaisin nähdä ihan vaan kaikkia tekemiäsi ihanuuksia. :)

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukana.
    Ja on NIIN ihana nuppineulatyyny <3 Tahdon tuollaisen!!

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla lähden minäkin mukaan! Ihania juttuja teet, jatka vaan samaan malliin! =)

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla mukana. Toivon, että esittelet blogissasi jatkossakin kauniita käyttövaatteita. Joku jujukin ompeluksissasi tuntuu aina olevan.

    VastaaPoista
  37. Mukana arvonnassa. Haluan nähdä jatkossa samaa kuin tähänkin asti eli pidä sama oma tyylisi!

    VastaaPoista
  38. Toivon että jatkat samaan malliin. Blogiasi on ihana lukea! Inspiroit muo! Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  39. Kahdella arvalla mukana. Jatkossakin toivoisin näkeväni lisää persoonallisia vaatteita itsellesi ja perheellesi. Ehkä myös laukut tai ommellen tehdyt sisustusjutut olisivat kiva lisä. :)

    VastaaPoista
  40. Voi apua miten ihana arvonta! Kahdella mukana!

    VastaaPoista
  41. Kahdella arvalla mukana. Tuo kettu on ihan mielettömän ihana <3 Voi luoja. Voi olla, että se olis vaan koriste ;)

    VastaaPoista
  42. Ihanaa...kahdella arvalla mukana ja onnea yhteistyöstä! Se on juuri se ele, jonka sinä ansaitset :)

    VastaaPoista
  43. Kahdella arvalla mukana. Sulla on mukavia, persoonallisia vaatteita, blogiasi on mukava lueskella! :-)

    VastaaPoista
  44. Kahdella arvalla mukana, mikäli kelpaa tällainen tänään lukijaksi liittynyt :) Olen kyllä ihaillut blogiasi pitkään, mutten ole saanut liityttyä aiemmin lukijaksi. Kettu olisi ihana palkinto :)

    VastaaPoista
  45. Kahdella arvalla mukana, kiitos :-) Tekemissäsi vaatteissa on usein joku oma sovellus ja juju, niitä ihastelen kovasti. Kauniit kuvatkin ansaitsevat kiitosta.

    VastaaPoista
  46. Hetkonen.. tuleekohan tämä viesti nyt kahteen otteeseen, kun möhläsin (minä tahi tietokoneeni) jotain. Mutta mutta siis, kahdella arvalla mukaan! Suloinen kettu on! :)

    VastaaPoista
  47. Kahdella arvalla mukaan! Tuo kettu on niin hieno, sen haluaisin voittaa, kyllä kouluaikojen nalle saisi siirtyä jo eläkkeelle :). Blogiasi on kiva seurata kun aina tulee jotain uutta yksityiskohtaa ja jujua vaatteisiin. Ja kyllä ne peruspertsatkin tosi kauniilta näyttää ;).

    VastaaPoista
  48. Kahdella arvalla mukana. Jatkossakin tahdon nähdä ihania ja persoonallisia tuotoksiasi :)

    VastaaPoista
  49. Mukaan kahdella arvalla! Aivan valloittavia palkintoja molemmat <3 Jatka samaan malliin, mä tykkään sun blogista :)

    VastaaPoista
  50. Yhdellä arvalla mukana! Sinun ja Liisan yhteisiä juttuja on ihana lukea, kuten myös kaikkia muitakin tekeleitäsi ihailla! :)

    VastaaPoista
  51. Kahdella arvalla mukaan ilman muuta!! Jatkossa haluan nähdä aivan yhtä ihania ja oivaltavia, ennakkoluulottomia vaatteit kun tähän asti olet toteuttanut. Blogiasi on mukava seurata kun koskaan ei tiedä minkälaista vaatetta seuraavaksi ilmestyy :)

    VastaaPoista
  52. Ehdottomasti mukaan arvontaan ja kaksi arpaa minulle! Haluan jatkosakin nähdä hyväntuulisia ompeluksiasi kivoilla kuvilla varustettuna :)

    VastaaPoista
  53. Onpa hauska kettu! Mutta miten siihen raaskisi laittaa nuppineuleoja?

    Kahdella arvalla jonossa, eniten minua tällä hetkellä kiinnostaa lukea aikuisten vaatteiden ompeluista.

    VastaaPoista
  54. On kyllä niin inspiroiva tämä sinun blogisi, että oli pakko kirjautua ja tulla kommentoimaan :)! Lukijaksi liityin myös, tottakai. Onnekseni multa löytyy vielä pari pitsivetskaria ja framilonia, sain nimittäin pään täyteen ideoita sulta, enkä oo kerennyt ees lukea blogia kokonaan :D
    Josmjotain voi toivoa, niin toivoisin ohjeistusta noihin sun tekemiin vaatteisiin :) esim miten muokkaat kaavoja,tai laitat pitsiä saumoihin, ja miten saat framilonilla rypytyksen onnistumaan hihoissa noin hyvin :) ite oon aloittelija vasta, eikä mulla kyllä onnistu....
    Mutta kiitos, ja jatka samaan malliin :)!

    VastaaPoista
  55. Luulin olevani jo lukijasi virallisesti, mutta en sitten tainnutkaan olla. Outoa. No nyt olen sitten virallisestikin lukijasi, joten arvalla mukaan.

    Kaikki blogissa esittelemäsi ompelukset ovat ihania! Jatka samaan malliin vain! Uusaloittelevana ompelijana olen aivan ossina kun kokeneemmat konkarit antavat blogissaan ompeluvinkkejä ja inspiraatiota.

    VastaaPoista
  56. Muistelin olevani jo lukija, kun olen täällä monesti vieraillut mutta en ollutkaan. Nyt siis mukana virallisestikin ja mukana myös arvonnassa.

    VastaaPoista
  57. Kahdella arvalla mukaan!

    Toivon näkeväni sulta jatkossakin hienoja oivalluksia vaatteiden koristeluun ja kuosien käyttöön/yhdistelyyn. Sulla on selkeä oma tyyli ja siitä tykkään tosi paljon!

    VastaaPoista
  58. Kahdella arvalla mukana. Tykkään värikkäistä vaatteistasi ja tyylistäsi yhdistellä eri kankaita!

    VastaaPoista
  59. Tuo neulatyyny on kyllä supersuloinen =) Jatka samaan malliin. Kahdella arvalla mukana

    VastaaPoista
  60. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania oman näköisiä ompeluksia sinulla. Kettuliini tulisi tarpeeseen minulla. Yhdellä mukana ollaan!

      Poista
  61. Mitä, mitä? Kuvittelin olevani lukijasi, mutten ollutkaan. Nyt on sekin korjattu! Eli siis vain yhdellä arvalla mukaan arvontaan.

    Tuo kettu aivan älyttömän ihana!

    VastaaPoista
  62. Kiitos inspiraatioista joita olen sivuiltasi saanut ;) Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  63. Yhdellä mukana :) oli niin söpö neulatyyny että tahtois sellasen ;)

    VastaaPoista
  64. Yhdellä arvalla tämä lukija mukaan arvontaan :).

    VastaaPoista
  65. kahdella arvalla mukana ja tuo neulatyyny olisi ihana.

    VastaaPoista
  66. yksi arpa. x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  67. ihana arvonta!

    Mukaan lukijana. mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Olen uusi lukija ja toivottavasti mukana arvonnassa :D :) Jänskää!

    VastaaPoista
  69. Olen aina ollut ihastunut kettuihin, eikä neulatyyny tee poikkeusta - se on tosiaan valloittava!
    Olen seurannut blogiasi jo hetken, ja se oli yksi innoittaja muiden joukossa, joka sai minutkin ompelun pariin. Kiitos siis siitä! Vaatteesi ovat selkeän kauniita ja osaat tuoda ne hienosti esille kuvissa. Mielenkiinnolla odotan, mitä Nappinjan kangaspaketit tuovat mukanaan... :)

    VastaaPoista
  70. No pakkohan tähän on osallistua (kahdella arvalla) kun on noin ihanat palkinnot.

    VastaaPoista
  71. Aivan mahdottoman suloinen kettu! Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  72. Söpö kettu...mutta raskisiko sitä tökkiä neuloilla?

    VastaaPoista
  73. Olen satunnaisesti käynyt kurkkimassa valloittavaa blogiasi, mutta tästä lähtien aktiivisena lukijana. Kyllä tuollaista komiaa kettua katselisi mielellään omallakin ompelupöydällä ;)

    VastaaPoista
  74. Löysin blogisi tylsistyneenä pitkän matematiikan tunnilla, samalla kun sormissa syyhyää päästä kotiin ompelukoneen ääreen väkertämään merimieshametta loppuun. Tämä blogi ei yhtään helpottanut sitä syyhyä, joten oli pakko liittyä lukijaksi (enkä voi missata arvontaa missä on noin ihanat palkinnot)!

    VastaaPoista
  75. Fanisi täällä hei ;)
    Ilman muuta arvontaan mukaan, kahdella arvalla. Tuo kettu on niin syötävän ihana (tosin ihanuuden vaarana on se että pikkukätösetkin sen huomaa ;))

    VastaaPoista
  76. Mukana arvonnassa. Ihania nämä kaikki : )

    VastaaPoista
  77. Mukana ollaan! Tuo kettu on aivan ihana, voittaisi mennen tullen minun nykyisen neulatyynyn, kellorasiassa tulleen tyynyn ;)

    VastaaPoista
  78. kahdella arvalla mukana :) kumpi vaan palkinto kelpaisi meille jos vaan onnetar suosii :)

    VastaaPoista
  79. Yhdellä arvalla mukana. Ihastuttava kettu, sen kanssa ompeleminen olisi aina vain mukavampaa. Naisten tunikat/mekot ovat kivoja postauksissa. Mahtavia ompeluksia sinulla.

    VastaaPoista
  80. Aivan ihana kettu!! Pakko osallistua arvontaa. Itse käyn lukemassa blogiasia ja ihastelemassa sinun ideoitasi. Ja saan aina ompelu ja vaatteiden suunnittelu inspiraation. Pyysit ideoita tai toiveita, mitä täällä blogissa haluttaisiin olevan jatkossa... On vaikea antaa mitään ideoita ihmiselle jolla niitä tuntuu olevan muutama kilo enemmän kuin itsellä. :)

    VastaaPoista
  81. Aivan mahtava kettu! Kelpais mulle, mutta neuloja en siihen raaskisi tökkiä. Kahdella arvalla mukaan arvontaan! :)

    VastaaPoista
  82. Mukana arvonnassa kahdella arvalla! Kumpi tahansa voitto kelpaisi, jos kohdalle osuisi.

    Ihania ompeluksia sun blogissa <3 Loistavia ideoita ja hienosti toteutettuja lopputuloksia!

    VastaaPoista
  83. Mukana :) Toivon jatkossa näkeväni , miten tavalliset käyttövaatteet saavat aivan uuden ulottuvuuden jollain pikku oivalluksella :)

    VastaaPoista
  84. <3 ihana toi kettu...löytyykö kaavoja siihen mistään vai omasta päästäkö teit? Mua ku ei koskaa arpaonni potki nii vois aatella et tekis ite jonku tollasen =) ja ihanat muuten oli sun kiukkupyllytki, harmittaa ku en sitä kangasta kerenny saamaa.. :( Mut onneks voi kuolata muitten hienoja tekemisiä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse piirtelin tähän kaavat kun en tähän hätään löytäny sopivia valmiita :/ Voin tietty yrittää tehdä kaavoista PDF tiedoston ja jakaa sen jossain vaiheessa täällä blogissa (:

      Poista
  85. niin ja siis lukijaks liityin..viel en kaikkee kerenny lukea et mitä oot tehny ja mitä viel odottasin mut jotain kivaa oletettavasti...jotain mist vois ottaa vinkkii itellekki.. =)

    VastaaPoista
  86. Vanhana lukijana mukaan! Sulla on luovia ja iania ompeluksia joissa on hauskoja yksityiskohtia, niitä toivon näkeväni jatkossakin! <3

    VastaaPoista
  87. Kesän aikana liittyneenä lukijana olen mukana, sulla on mahtavia, uniikkeja oivalluksia näissä töissäsi, like it! Ja juu, kettu on suloinen <3

    VastaaPoista
  88. Kolmella arvalla mukana! On ollut ilo seurata blogiasi ja töitäsi! Olet taitava ompelija, ja lisäksi olet jaksanut panostaa kuvien visuaalisuuteen.

    VastaaPoista
  89. Oih, tarviisin tuollaisen ketun! Siis mukaan arvontaan!

    VastaaPoista
  90. Kahdella arvalla mukana! :)
    Tuo neulatyyny on kyllä niin herkku! <3

    VastaaPoista
  91. Kettu saa kyllä hymyn huulille :) ihana!
    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  92. Ihana kettu! Meillä on ketut muutenkin niin kova juttu, että oikeaan perheeseen pääsisi, jos tänne tupsahtaisi. Pitsivetoketjut näyttää kyllä suloisilta kans. :) Mitähän kivaa niistä keksisi...

    VastaaPoista
  93. yhdellä arvalla mukana :)!
    hiu_tale@hotmail.com

    VastaaPoista
  94. Oivoi miten söpöinen kettu! Kahdella arvalla mukaan. Blogissasi on aina jotain inspiroivaa katseltavaa, joten jatka vain samaan malliin!

    VastaaPoista
  95. Onpa söpö kettu :) Kahdella arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  96. Ihan uusi lukija mukaan arvontaan. Tosi söpönen kettu. Kivaa syksyä!

    VastaaPoista
  97. Kahdella arvalla mukana minäkin <3

    VastaaPoista
  98. Kahdella arvalla mukana. Erityisesti tykkään naistenvaatepostauksista. :)

    VastaaPoista
  99. Todella herttainen tuo kettu, siis <3

    VastaaPoista
  100. Yhdellä arvalla mukana. voi mikä ihanuus tuo kettu ;)

    VastaaPoista
  101. liityin lukijaksesi nyt. kivoja ja ihanan persoonallisia ompeluksia sinulla. jatka vaan samaan malliin.

    VastaaPoista
  102. Aivan ihana kettu(kin) :)
    Blogiasi on kyllä ihana seurata!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!