Hörsöä

17.6.14

Helpotusta pyykinpyöritykseen parin uuden mekon verran. 


Esimmäiseksi paininjalan alle pääsi Verson puodin ihanat Yksisarviset. Hiukkasen meinasi ideapuolella tökkiä, mutta lopulta Mallikelpoisen Emmin ohjeella kangas taipui tähän muotoon. 


Emmin ohjeesta poiketen omissa mekoissa hihat eri kankaasta ja ne on huoliteltu puuvillapitsillä. 

Vanhempi neitokainen sai heposten kaveriksi keltaiseksi värjättyä pallotrikoota ja valkoista pitsiä.


Myös helmasta löytyy pitsi.




Nuoremmalle samanmoinen mekkonen hiukkasen eri värityksellä.



Talvella sain kiitokseksi eräältä ompelusiskolta pienen pätkän Pikkupiltin 'Koru'- trikoota. Korkeussuunassa trikoota ei paljoa ollut, mutta yhdistämällä sen yksiväriseen trikooseen, sain siitäkin mekot aikaiseksi.



Leikkaus kulkee hieman kaarevasti etukappalella ja takakappaleella täysin suorana.



Yläkappaleiden ja helman liitoskohdassa musta resori sekä koristerusetti.


Myös helma kantattu mustalla resorilla.


Viikonloppu meni niin haikappaa, että kuvailutkin jäivät hiukkasen vähäisiksi. Kunnostettu keinuhevonen vei kaiken huomion eikä poseeraamiselle jäänyt juuri kuvaillessa aikaa ;)



Olen siitä onnellisessa asemassa oleva ompeleva äiti, että meillä lapset pitävät vaatteista joita ompelen ja pukevat ne mielellään myös ylleen. Myös kuvailusta on tullut hauska yhteinen harrastus, jossa mukana häärii välillä koko perhe. Näiden mekkojen kohdalla meidän vanhempi neito sanoi kuitenkin jotain, minkä toivon muistavani aina: 

"Äiti, oot aika ihana ku jaksat ommella meille näin hienoja vaatteita, ettei meijän tartte ostaa niitä kaupasta. Kiitos äiti "

Ei mulla tänään teille muuta 


Saattaisit myös pitää

8 kommenttia

  1. No johan tuossakin oli :) Tykkään etenkin noista korumekoista! Ja tuosta keinuhepasta, ihana tuunaus ♥ Meillä on samanlainen alkuperäisessä värissään.

    VastaaPoista
  2. Yli ihana tuo vihreä korumekko. Kelpaisi mullekkin ;) keinuheppa myös kivasti kunnostettu :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin tykkään kovasti noista korumekoista, ovat tosi tyylikkäät!

    VastaaPoista
  4. Pidän jälleen kerran näistä sinun mekoistasi, kivoja yksityiskohtia. Korumekoissa on kyllä ihanasti yhdistetty yksiväristä! Ihana kommentti tytöltä :).

    VastaaPoista
  5. Hienosti sait tuon yksisarvisen vangittua noilla täysin poikkeavilla kangasvalinnoilla. Hihat ovat valloittavat.
    Nuo korumekot sen sijaan ovat oikeat tyylilyylimekot. Tuolla tavalla kuvio tulee paljon paremmin esiinkin. Omissa vaatteissa olen suosinut tuota, kun ei halua olla NIIn kuositettu.

    VastaaPoista
  6. Oih! Nuo korutrikoo-mekot etenkin on todella kauniit. Sellaiset tyylikkäät. Tykkään itsekin tehdä lapsille sellaisia vaatteita, joissa ei ole käytetty lasten kankaita. Vaikka itsehän he valitsevat mieluiten ne, mutta vaihteeksi tällaisia on mukava tehdä :)

    VastaaPoista
  7. Väriä väriä....mahtavaa väriä... <3
    Hyvää juhannusta teille!

    VastaaPoista
  8. Ihania mekkoja ja voi tuota kommenttia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!