Mustaa ja valkoista - pitkää ja lyhyttä

10.6.14


Verson puodin I H A N A S T A (!) mustavalkoisesta ruusuhuivista itselle maximekko. Mekko muokkailtu "tissiksen" -kaavasta.


Jotta yläosa säilyttäisi muotonsa, saumuroin framilonia olkasaumoihin, etukappaleiden käänteisiin sekä jokaiseen poikkisaumaan. Rintojen alla 10senttiä korkea kaistale kankaasta kaksinkerroin.



Takakappale kokonaan yhdestä kappaleesta. Kädenteiden käänteisiin saumuroin myös framilonia, jotta yläosa istuisi.

Koska tykkään väreistä, oli suuri kiusaus väritellä kankaan valkoisia osia.. Vain vaivoin kykenin hillitsemään itseni ja pitämään kokonaisuuden simppelinä. Saumurissa sattui kuitenkin olemaan pinkit ompelulangat joten surauttelin mekon kasaan niillä. Onpahan edes piilossa hiukkasen sitä väriäkin ;)




Verson toisesta ihanuudesta, 'Paratiisin laulajasta', syntyi jo tovi sitten perus toppi kesähelteille.


Ei mitään ihmeellistä.


Kaula-aukko  kantattu mustalla joustopitsillä. Kädentiet mustalla trikoolla.


Tämäkin kangas on aivan ihana näin mustavalkoisena ♥ Mutta sormet syyhysi jälleen päästä värityshommiin, joten neitokaiset saivat kesäksi lippapipot Noshin kaavalla.

Nämä ovat olleet käytössä jo kuukauden päivät. Neitosten suosikit (:


Saattaisit myös pitää

27 kommenttia

  1. IHANIA! Voi surun päivä, kun jäin ilman näitä molempia ihanuuksia :p

    VastaaPoista
  2. Ihania! Täytyy kokeilla tuota tissistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ;) Tarpeeksi vain framilonia samoihin niin hyvä tulee :D

      Poista
  3. oh......... <3
    en osaa sanoa mitään järkevää kun tuijotan vaan :D

    VastaaPoista
  4. Molemmat kyllä kelpaisivat omaankin kaappiin, ihania! Hatut on hauskat, kyllä ne värit vaan piristää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Onneksi molelpia kankaita jäi vielä pienet pätkät niin voi harkita vähän lisää värittelyhommia ;)

      Poista
  5. I.H.A.N.A.T.!!
    Muakin himottaisi maksimekko, mutta en keksi mikä malli tämmöiselle persjalkaiselle voisi sopia. Ei varmaan mikään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elä höpsi! ;) Hyvin passais (: Eihän mullakaan tämä pituus päätä huimaa :D

      Poista
  6. Odottelinkin jo tätä ihanuutta ;) Molemmat kyllä tosi ihania! Ja tajusimpa, etten ole lukijasi, vaikka ns. usein luenkin :D Mutta asia korjattu :)

    VastaaPoista
  7. oi oi, kuinka ihania vaatteita!

    VastaaPoista
  8. Moi
    Saako tuota tissis kaavaa mistään? (Jos ei ole facebookia...)
    On niin huipun mallinen että tekis mieli testata!

    Ihana blogi sulla! (Oonkin vakituinen lukija, vaikken ookkaan mitenkään liittynyt ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistähän mulle spostia osotteeseen miiinullekko(at)gmail.com niin katotaan mitä voijaan tehä ;)

      Poista
  9. Kappas, miekii tein pitkästä aikaa aamulla tissiksen mallisen maxin. :) Ihania ompeluksia siulla taas. Varsinkin nuo pipot. <3
    Itselläkin on aika vaikea hillitä noita "väritys -kankaita", ne jotenkin huutaa sitä väriä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie jo oottelen sitä sinun maxia ♥ on varmaan ihana (:

      Ja joo nämä värityskankaat kyllä saa sormet syyhyään :D

      Poista
  10. nää on kaikki tosi kivoja :) Varsinkin kesähattujen värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tätä kangasta ois kyllä ollu kiva väritellä enemmänki ♥

      Poista
  11. Nyt kyllä keljuttaa että meni ko kankaat ohi. Hauskasti väritelty nuo pipot, ihanat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nämä molemmat oli kyllä taas sellasta kytättävää sorttia.. Mutta onneksi itsellä kävi tuuri (:

      Poista
  12. Ihana tuo mekko! Ja toppi! Ja pipot! Mielettömiä kankaita ja upeita lopputuloksia.

    VastaaPoista
  13. Ihanat! Paljonko tollaiseen ma imekkoon muuten menee kangasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Taisin tilata 1,5meriä kangasta ja tuon mekon sai aivan näppärästi siitä pituudesta. Aika iso kappale jäi vielä jäljellekki (:

      Poista

Kiitos kommentistasi!