Tonttuneidot

2.12.14


Melkosen monta ihanaa joulukangasta on viimeaikoina tupsahdellu nettiputiikkeihin. Koulukiireiltä ei ole ehtiny kankaita tilailemaan, mutta onneksi omien kaappien kätköistä löyty tätä Verson punaista 'Paratiisin laulajaa'. 

Vanhemman neitokaisen kanssa yhdessä suunniteltiin. Mustavalkoista yksityiskohtaa äidin mieliksi ja kellohelma neitosten toiveesta. 

Ja tottakai pienillä tonttuneitosilla täytyy tonttulakitkin olla. Lakki tehty tällä ilmaisella kaavalla. Tonttulakin reunaa kiertävä  karvakangas oli oma lisä, mutta muutoin lakit on tehty täysin kaavan mukaan. Tiu'ut on hankittu Tigerista. 

En tahtonut mekoista liian jouluisia, mutta kuitenkin sellaisia, että välttävät kaikki tämän vuoden joulujuhlat.


Hiharesorit tein ensimmäistä kertaa yksinkertaisena niin että käänsin vain käänteet. Raitaresorit tuppaa olemaan muuten niin paksuja, mutta eipäs ole enää (:


Mekon edessä ja takana kiertävä "vyö" on myös raitaresoria. Ja jos oikein tarkkaan tihrustaa niin vyön rusettiin on eksynyt yksi timanttikin.

Ihanaa joulun odotusta näiltä tonttusilta 

Saattaisit myös pitää

10 kommenttia

  1. Raikkat ja todellakin sellaiset, jotka menevät muulloinkin kuin jouluna.
    Jännittävää joulunalusaikaa teillekin <3

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihanat joulumekot :)

    VastaaPoista
  3. Kerrassaan somat mekot ja ihanat tonttutytöt :) Kiva idea jättää resori yksinkertaiseksi, taidanpa kokeilla samaa!

    VastaaPoista
  4. Ihanat, eikä ollenkaan yli-jouluiset!

    VastaaPoista
  5. Ihanat mekot! Kadehdin niin aina noita kuviasi, ihan loistavia!

    VastaaPoista
  6. Nämä on kyllä tosi kivat! Jouluiset, mutta silti modernit. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!