Mansikoita kolmella tapaa

5.7.15


Annoin tytöttöjen valita itselleen jonkin kesämekkokankaan tuossa taannoin Pehemiältä. Pitkällisten pohdintojen jälkeen molemmat päätyivät tähän ihananaan mustapohjaiseen mansikka- trikooseen. Kankaan kotiuduttua totesin kuitenkin, että siitä on saatava myös itselle jotain ja julmasti leikkelin itselleni peplum- topin. 

Toppi on tehny ihan perus toppikaavasta niin että katkaisin sen hiukan rintojen alapuolelta ja lisäsin täyskellohelman. 

Oma toppini söi kangasta sen verran paljon, että jouduin hiukan kikkailemaan että sain myös neitosille tehtyä jotain kankaasta.
Vanhempi neitokainen sai paidan, jossa kaavana tämä. Jotta sain kankaan riittämään jouduin hiukan kaventamaan paitaa helmasta.

Neiti itse valitsi vaalenapunaisen pitsin paidan helmaan ja hihansuihin. Passaa kyllä aika ihanasti.

Nuoremman neidon versioon jäikin lopulta vähiten kangasta ja mietin jo hiukan paniikissa, miten meidän uhmis tästä tiedosta selviää. Neito sai itse valita mitä kangasta ja resoria mekkoon laitettaisiin joten saatiin vielä aikaiseksi jotain nuoremmallekkin sopivaa.


Punainen helmaosa on laskostettu keskeltä edestä ja takaa. Limen väriset kantit poistavat punaisesta sitä "jouluista" fiilistä. Helmaosaan lisäsin vielä taskun noista ihanista mansikoista.




Kaikki saivat osansa näistä mansikoista. Eipä ollakaan pitkään aikaan neitosten kanssa samisteltu näin. Ihanaa kun on kangas joka käy lähes koko perheelle ;)



Saattaisit myös pitää

17 kommenttia

  1. Onpa ihan älyttömän herkullisia vaatteita!

    VastaaPoista
  2. Tässä näkee kivasti kuinka samasta kankaasta saa monennäköistä ihanaa vaatetta :) Ihana tuo sinun vyö, sekin varmaan itse tehty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Ja juu vyökin on itse tehty. Taitaa näkyä paremmin tässä postauksessa
      http://miiinullekko.blogspot.fi/2014/07/letteja.html

      Poista
  3. Taituri, että sait kankaan riittämään noinkin moneen vaatteeseen! Kaikki ihania ja niin tähän hetkeen sopivia. Ja kylläpäs tuolla yläreunassa komeilee hinonvärinen pottupeltorivistö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sanne ❤️ Ja juu muutenhan tuo pätkä riitti hyvin, mutta nuoremmalle piti jo säätää. Onneksi saatiin sille tommonen "pikkumyy"- mekko.

      Ja värilliset potut on pop ;)

      Poista
  4. Upeat samistelusut ja kangas on hyvin suunniteltu, kun sopii lähes koko perheelle 😀.

    VastaaPoista
  5. Ovat kyllä kauniita ja herkullisia kaikki :)

    VastaaPoista
  6. Voi että, olet taas tehnyt niin ihania vaatteita! Kyllä sinun luovuus on huikeaa, pienistä paloista hyvännäköisiä vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Pienistä paloista saa aikaan yllättäviäkin vaatteita (:

      Poista
  7. Ihanat! Tuo pienin mansikkamekko punaisine helmoineen on mielestäni kaikista ihanin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!