Ompelulanit

1.12.15


Kuulun erääseen hyvinkin aktiivisesti toimivaan ompeluaiheiseen Facebook ryhmään. Tämän ryhmän voimin järjestettiin viime viikonloppuna ompelulanit, jossa reilusti yli kaksikymmentä ompelusta kiinnostunutta naista kokoontui suristelemaan koneillaan yhden ja saman katon alle. Yleensä odotan näitä tapahtumia kuin kuuta nousevaa, mutta koska koulussa on nyt armoton kiire, harkitsin pitkään ehdinkö edes osallistua. 

Tarpeeksi pähkittyäni pakkasin kuitenkin lopulta perjantai iltana tavarani kasaan ja lauantaina olin paikalla jo kello yhdeksältä aamulla. Päivä täyttyi ihanasti ompelusta, juttelusta ja syömisestä. Ja aina sitä oppii jotakin uutta kun on näin suuri lauma taitavia naisia yhdessä paikassa (:


Yllä olevan kuvan räpsäisin yhdeltä yöllä. Kiitettävä määrä naisia oli vielä ompelemassa tuohon aikaan. Itse matkasin kotiin kahden aikaan yöllä. Huikea päivä ettenpä sanoisi.

Omalla ompelulistalla  oli mm. meidän vanhemmalle neidolle yöpukuja, parin vaihtarikankaan tuhoaminen, vanhemmalle neidolle uudet nahkatossut ja jo kauan sitten luvattuja mekkosia. Kaikia ompeluksia en ahtanut samaan postaukseen, mutta tässä joitakin laneilla valmistuneita vaatteita.


"Liisa Ihmemaassa" -kankaasta olin jo kesällä luvannut ommella meidän neitoselle mekon. Tyttö itse suunnitteli mekon mallin ja valitsi siihen mielestään parhaiten sopivan resorivärin.

 Minun tehtäväkseni jäi vain toiveen toteutus (:

Nuorempi neitokainen puolestaan sai joustocollegesta hiukan lämpimämmän tunikan. Nyt kun ilmat ovat kylmenneet tarvitaan jo näitä paksumpiakin paitoja.
 
Tämä tunika valmistui yöllä yhden jälkeen.. Vasta seuraavana aamuna huomasin, että olin asetellut pilvet väärin päin takakappaleelle.. Hiukan harmitti, mutta toisaalta.. tekevälle sattuu..?


Syksyn mittaan ilmestyi Nappinjalle myyntiin muutama suunnittelemani kuosi. Vasta nyt ehdin surauttaa, jotakin näistä omista kuoseista meidän neitosille.


Vanhempi neitokainen sai mekon bambeista.


Etukappaleella olevat taskut sekä hihat ovat Noshin toffeen väristä miniraitaa, joka on ymmärtääkseni tulossa myyntiin nyt joulukuussa.


Nuorempi neitokainen puolestaan sai vaihtareille vaihdetusta lintukankaasta paidan. Kangasta riitti vain etukappaleeseen, joten hihat on tuota itse suunnittelemaani raitaa. 

Myös takakappale on tehty samasta raitakankaasta ja yksyipä sinne myös yksi linnuista. 

Loput ompelukset esittelen sitten kun koulukiireet helpottavat. Nyt oli pakko repäistä hetki aikaa bloggailulle (:



Saattaisit myös pitää

8 kommenttia

  1. Hauskoja tuotoksia laneilta! Varmasti virkisti kun jaksoit osallistua, vaikka myöhäänhän taisi mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Ja kyllä ompelu vain on aika mukavaa terapiaa (:

      Poista
  2. Mahtavaa, että lähdit laneille! Upeita vaatteita ja ilokseni huomasin, että aikomukseni liittää suunnittelemaani bambiin tuota toffeeraitaa tulee toimimaan oikein hyvin. Rautaan yhdistetty lintu ja takana oleva applikaatio ovat taas erinomainen merkki mahtavasta yhdistelystä ja ideoinnista. Toivottavasti kiireet helpottavat pian, itsekin odotan sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä olen aivan tyytyväinen että jaksoin lähteä. Jouduin vain kesken päivää vahtimaan muksuja hetkeksi aikaa että mies sai tehdä rauhassa koulutöitään. Tosin neljän tunnin ompeluauko taisi tehdä myös aivan terää :D

      Poista
  3. Luin aikeestasi osallistua laneille ja ajattelin automaattisesti että siellä pelataan tietokonepelejä. En ollut kuullutkaan ompelulaneista aiemmin, vaikuttaa hauskalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *hih* Juu ei :D en taida osata pelata edes tietokonepelejä (:

      Itse tutustuin ensimmäisen kerran ompelulanien saloihin kolme vuotta sitten. Aivan huikeita tapahtumia! Apua löytyy aina jos tulee jokin kinkkinen tilanne eteen (:

      Poista
  4. Näyttääpä ompelemasi vaatteet taas niin hyviltä! Ompelun parissa saa hyvin aivot nollattua, laneilla varmaan vielä seura tekee oman osansa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Oi, olen unelmoinut laneista! Ihania vaatteita olet taas ommellut. Tuo bambikangas näyttää kyllä tosi ihanalta, vielä etenkin valmiina vaatteena. <3 Ja sullahan on siellä oikea vaatesuunnittelijan alku. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!