­

Lippikset!

8.6.16


Tässä on nyt vierähtänyt reilu viikko ilman kaksoisneulaa ja on pitänyt keksimällä keksiä ommeltavaa johon sitä ei tarvitse. Bongasin ihanan Lindan blogista  mahtavat lippikset ja päätin että meidän tytöt varmaan tarvitsevat myös sellaiset. Nuoremmalla neitokaisella ei ole aiemmin ollut vielä lippistä, mutta kovasti meillä on haaveiltu "sitä hattua jossa on reikä". Vanhemmalla neitokaisella löytyykin sitten toyotan punainen lippis, josta ei pääse eroon kirveelläkään..

Ostin pikapikaa lippalakin kaavan täältä ja surautin testiversion. Mittailin aluksi meidän neidon päätä ja pienensin kaavaa ympärysmitasta. VIRHE. Ei mahtunut päähän ei. Tämän epäonnisen version postasinkin jo instatililleni.  

Seuraavan version tein kaavaa muuttelematta ja johan tuli sopiva.
Ensimmäisenä lippiksen sai meidän nuorempi neitokainen. Vanhempi ilmoitti jo hyvissä ajoin omistavansa maailman HIENOIMMAN lippiksen, joten hänelle ei tarvitsisi ommella moista.

Nuorempi neito valikoi lippalakin kankaaksi Pehemiän babushka roses-kankaan. Koska kangas on trikoota, silitin siihen jämäkkää tukikangasta. Lipan kovikeosan päädyin tekemään farkusta. Piirsin farkkukankaalle lipan muodon ja ompelin ehkäpä neljä kerrosta farkkua yhteen. Tämän jälkeen leikkasin ylimääräiset farkkusuikaleet pois ympäriltä ja pujottelin lipan paikalleen.

No meidän vanhempi neitokainen katseli nuoremman lippistä muutaman päivän ja totesi sitten, että hänkin voisi ottaa semmoisen havillisen lippalakin. Kuulemma hieno toyota-lippis ei saisi sotkeutua leikin tiimellyksessä..
Neito valikoi kankaaksi Pehemiän Secret-kangasta, jota löytyi tilkkulaatikosta muutama riekale. Kangas ei riittänyt lippaan, joten lipan tein mustasta trikoosta. Muutama silityskalvosta tehty sydänkin saatiin mukaan (:

Täällä olen kovasti koittanut pähkäillä kaikenlaista ommeltavaa mihin ei sitä kaksoisneulaa tarvitse. Tarvinnee ehkä vain käydä ostamassa muutama lisää :D

Saattaisit myös pitää

24 kommenttia

  1. Ihania!!! Oliko näiden ompelu vaikeaa?
    (Ja mistä ostit kaavan? Menee Lindan blogiin tuosta linkistä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonih! Nyt pitäis olla oikea linkki (: Mikäli puhelimella söhäilin oikein.


      Ja en sanois että oli vaikeaa. Eka kyllä oli sellanen harjoituskappale, mutta seuraavat tuli jo melko helposti ja nopeasti.

      Poista
  2. No siis vau, samaa kyselen minäkin, oliko vaikeeta? Noista voisin itsekin innostua, kun ei kaupasta löydy kivoja. Toyota- lippis olisi kyllä magee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanne sie osaat mitä vain (:

      Ja mie oon ollu niin onnellinen ku toi lippis on edes välillä eksyny päähän eikä vain aina se hitsin toyota :D

      Poista
  3. Hienoja! Saiskohan iteki aikaseks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Oon kovaati pohtinu uskaltaisko isontaa kaavaa ja tehä itellekki o.O

      Poista
  4. Hienoja! Saiskohan iteki aikaseks.

    VastaaPoista
  5. Wau mitkä lippikset!! Meillä 5v on haaveillut omasta lippikset, ja tämän innoittamana pitänee varmaan tehdä molemmille. Mahtavaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! (: Tuo mulla käytössä ollu kaavaki oli hyvä, että voin suositella.

      Poista
    2. Suosittelen! (: Tuo mulla käytössä ollu kaavaki oli hyvä, että voin suositella.

      Poista
  6. :D Naurattaa tuo toyota-lippis. :D Mä niin tiedän tuon tunteen. :D
    Niin ihanat lippikset olet ommellut. Minäkin katsoin jo aiemmin Lindan blogista, että näyttää tosi hyvälle kaavalle. Ehkä pakko tilata itsellekin tuo kaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuliko tuo kaava muuten sähköpostiin ja jos tuli, niin miten nopeasti?

      Poista
    2. Joo tuo toyota -lippis on mun pahin painajainen :D Oon varmaan julma äiti ku oon yrittäny unohtaa sen millon mihinki :D

      Ja kaava tuli spostiin tunnin sisällä (: Lindalla taisi mennä vain 5 min.

      Poista
  7. No onpa hienot!! Meillä vielä kelpaa trikoolippikset mut saa nähä kuin kauan :) itelle vois testaa tuolla kaavalla. Tuosta linkistä aukesi kolmen lippiksen kuva. Minkä niistä tilasit ja miten tuli toimitus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa tuolla ei enää ollutkaan sitä kaavaa jonka itse tilasin. Oli "six panel snapback hat pattern". Mutta Linda taisi tilata tuon "six panel basebaal cap patter"nin ja tykkäsi että se oli hyvä (:

      Poista
  8. Onpa ihanat lippikset! Kiva kuulla, että farkustakin saa lipan aikaiseksi, kun en kyllä tietäisi mistä kaupasta sellaista oikeeta lippaa lähtisin hakemaan.. farkkua sen sijaan löytyy ihan omasta takaakin.. :)

    VastaaPoista
  9. Siis eikä, nää on ihan täydelliset <3 Niin ihanan värikkäät!! :)

    VastaaPoista
  10. Wau! Super-ihanat! Tytölle ostin keväällä kaksi lippistä, enkä löytänyt kaupoista lähellekkään noin hienoja:)

    VastaaPoista
  11. Voi miten ihania lippiksiä, niin kesäisiä kankaita.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  12. Huippu lippikset! Näitä olisi kiva tehdä, mutta meillä alkaa olla aika tarkkaa, että lippis on tietyn merkkinen/jonkun jääkiekko tms. joukkueen :(. Äh.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!