Nosh Fantasia

11.7.16


Pääsin tutustumaan ennakkoon Noshin Fantasiasarjan uutuus kankaisiin. Ostoskoriini päätyi ihanaa mustavalkeaa fantasia-sarjan joustocollegea, josta päätin heti jo myyntikuvien perusteella tehdä jotain miehelleni.

Jo kuvien perusteella odotukset tämän kankaan suhteen olivat korkealla, enkä todellakaan pettynyt saadessani kankaan käsiin! Kangas oli kertakaikkisen ihanaa, mutta mikä parasta! Kankaan nurjalta puolelta paljastui upea tekstuuri! Tässä kohtaa meinasin jo melkein tehdä kankaasta jotain itselleni, mutta pitäydyin alkuperäisessä suunnitelmassa. Niinpä mies sai hupparinsa, ja minä käytin kankaan nurjan puolen päälipuolena.


Miehen omana toiveena oli vetoketjullinen huppari, tottakai sillä vihaan vetoketjujen ompelua, joten ompelin huppariin ylhäältä hieman kaartavan vetoketjun.

Loput yksityiskohdat lisäilin huppariin oman mieleni mukaan. Yllättävän monta yksityiskohtaa mahtuikin mukaan, mutta ehkä tälläkertaa enemmän on kuitenkin enemmän? 


Halusin, että hupparissa oleva huppu menee edestä ristiin, joten jouduin hieman kikkailemaan etukappaleen kaavojen kanssa. Onneksi lopputulos onnistui vaikka jossain vaiheessa tuntui vain siltä, että nyrjäytän aivoni vallan turhaan. Sain myös väsäiltyä kutakuinkin onnistuneesti huppariin alavarat. Onpahan nyt viimeistellympi vaikutelma, jos herra päättää pitää huppariaan myös hieman aukinaisena.


Olkapäillä, nauhakujissa, selässä ja taskunsuissa on keinonahkaa tehosteena. 

Selän nahkakaistaleen muotoilin kaarevaksi.

Taskunsuissa nahka on ihan vain kanttina. Tässä kohtaa en alkanut kikkailemaan enempää.



Hupparikangasta tilatessa Noshin verkkokaupasta tarttui mukaan myös tomaatin sävyistä jerseytä, jota on jo jonkun aikaa löytynyt myös Noshin lasten- ja naisten vaatemallistoista eri muodoissaan. Itse ompelin punaisesta jerseystä ja  muutamasta muusta kankaasta miehelle vielä, muutaman mutkan kautta, tutun ja turvallisen palapaidan. Tällä tyylillä on tullut tehtyä muutama muukin paita jo aiemmin herralle.


Tähän versioon laitoin kokeeksi palan keinonahkaa. Katsotaan kuinka tämä selviää ahkerasta pesusta.


Teepaidan hihoihin jätin raakareunat. Mies oli tästä suorastaan järkyttynyt, mutta sanottakoon, että tämä oli jo toinen versio tästä paidasta, enkä enää jaksanut ommella yhtään uutta saumaa ;) Joten saa tämä nyt kelvata herralle tällä erää.

Saattaisit myös pitää

13 kommenttia

  1. Todella kiehtova tuo hupparin kangas. Tyylikkään hupparin olet tekaissut. Samoin palapaita - siinä on kiva sommittelu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Tuo paita oli oikea murheenkryyni, mutta onneksi päätyy nyt käyttöön.

      Poista
  2. Ihan mahtavan hieno huppari! Itsekin mietin tuota kankaan nurjan käyttöä, mutta lapsenvaatteessa epäilin sen rikkoontuvan. Aikuinen ei ehkä samalla tavalla rymyä :D

    VastaaPoista
  3. Ompa upea huppari! Eipä ois arvannut, että nurja puoli näyttää noin hyvältä. Mulla oli vielä kesä mielessä, niin tilasin vaan jerseytä, mutta pitääkin miettiä jos tuolle collegelle löytyisi myös käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite suunnittelin jo tilaavani lisää tätä. Mutta myösvse jersey houkuttais.

      Poista
  4. Upea huppari! Onpa kivannäköinen tuo nurja puoli..

    VastaaPoista
  5. Mielellään kuulen sitten myöhemmin lisää miten keinonahka on toiminut useissa pesuissa. Tyylikäs huppari ja erityisesti t-paita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy koittaa muistaa raportoida kuin käy. Teepaita meni eilen pyykkikoppaan joten ainakin siltä osin saadaan pesutuloksia pian.

      Poista
  6. Tosi onnistunut huppari! Tuo kangas näyttää nyt kiinnostavalta, kun olet käyttänyt nurjan puolen, silloin kun kangasmallisto julkaistiin, ei oikein iskenyt. Vois kelvata meidän tarkalle nuorelle herrallekin😊

    VastaaPoista
  7. Wautsi wau, tosi upeat miesten vaatteet!

    VastaaPoista
  8. Wau sanon minäkin, todellakin upeat vaatteet!! En taida uskaltaa näyttää miehelleni näitä kuvia, haluaa pian samanlaiset vaatteet, en kyllä osaisi tehdä noin hienoja:) Keinonahka tehosteet sopii erityisen hyvin kokonaisuuteen, toivotaan että kestää pesut!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!