NOSH AW 16/17 kids

17.8.16


Nosh julkaisi viikon alussa uuden lastenvaatemalliston ja samalla tuli myyntiin myös paljon uusia ihastuttavia kankaita. Pääsin hiukan ennakkoon tutustumaan syksyn uutuuksiin ja tällä kertaa päädyin valitsemaan pelkästään ykivärisiä kankaita. Ostoskoriin napsahti tällä kertaa korallin ja sitruunan väristä jerseytä sekä mustaa farkkujoustocollegea. Näistä ihanuuksista meidän vanhempi neitokainen sai syksyksi päiväkotiin vaatetta.


Ensimmäisenä käsittelyyn päätyi korallin sävyinen jersey. Päädyin ompelemaan lyhythihaisen tunikan simppeleillä leikkauksilla.


Yksivärinen kangas ja simppeli vaatemalli tarvitsivat kuitenkin jotakin kikkailuja, joten päädyin hetken mielijohteessa tekemään etukappaleelle hapsuja. Ilmeisesti hapsut ovat nykyään muotia ja päätin lähteä mukaan tähän villitykseen. Asetellessani kangaspaloja paikoilleen totesin paidan kaipaavan kuitenkin myös jotain muuta hapsujen lisäksi. Niimpä tikkailin hapsujen yläpuolelle ompelukoneella erillaisia kuvioita.

Kun neitokainen oli hyväksynyt tekemäni "intiaani" paidan hapsuineen päätyi käsittelyyn sitruunan sävyinen trikoo. Tästä ihanuudesta teinkin neidolle pitkähihaisen tunikan.

Etukappaleelle aplikoin ketun hyödyntäen Kootille suunnittelemaani mustavalkoista Inca jerseytä.  ja Kanttasin myös pääntien sekä hihansuut samalla kankaalla.

Sekä sitruunan-, että korallin sävyinen tunika on takaa pidempi kuin edestä.

Selätettyäni trikoo-ompelukset siirryin farkkucollegen pariin. Tälle kankaalle minulla oli suunnitelmia dinotunikasta pitsihuppariin, mutta lopulla tarpeellisuus vei voitoin ja neito sai päiväkotikelpoiset "farkut".


Takaa löytyy luonnollisesti taskut sekä takakaaroke. Tikkailut tein okran sävyisellä ompelukonelangalla. Tikkaulujen lisäksi koristeeksi päätyi muutama ommeltava "timanttikin".


Muutama "timantti" löytyy myös etukappaleen valetaskuista.

 Täytyy sanoa, että yksiväriset kankaat voivat todella yllättää. Ainakin itse olen tyytyväinen lopputuloksiin.

Ihanaa loppuviikkoa 


Saattaisit myös pitää

15 kommenttia

  1. Aivan mahtavat jälleen! ja mitä ideoita! Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Ihan uskomattoman taitava olet, etenkin tuo Kettu-tunika on tosi kaunis.

    VastaaPoista
  3. Näistä tuli oikein mahtavat! Sinulta löytyy taitoa yksiväristen kankaiden "maalaamiseen" ja onneksi näiden vaatteiden kangas on hyvänlaatuista. Farkkujen tikkaukset ovat taidokkaat, onko ihan tavallista ompelulankaa vai hieman vahvempaa?

    VastaaPoista
  4. Näistä tuli oikein mahtavat! Sinulta löytyy taitoa yksiväristen kankaiden "maalaamiseen" ja onneksi näiden vaatteiden kangas on hyvänlaatuista. Farkkujen tikkaukset ovat taidokkaat, onko ihan tavallista ompelulankaa vai hieman vahvempaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanne ♥ Ja ihan tavallista ompelulankaa ovat tikkaukset (:

      Poista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Ihastuttavia vaatteita! Kivat jujut molemmissa paidoissa..

    VastaaPoista
  7. Niin upeita kaikki! Siis kaikki! Tosi hyvännäköinen tuo konekirjottu miehusta. (...korvan taakse muistiin....) Kun olet tikkaillut nuo farkut, niin onko tuon langan vahvuus mikä vai oletko ommellut useaan kertaan vai onko tuo ommel joku muu kuin tavallinen suora? Todella onnistuneet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ja ihan normipaksuisella ompelukonelangalla tikkailin. Minulla on koneessa semmoinen suora joka tikkaa tikin kolmeen kertaan. Tikkailin housut sillä.

      Poista
  8. Tosi ihania kaikki ja niin pirtsakoita ja värikkäitä, mutta silti toisalta hillityn tyylikkäitä, kun yksiväristä pintaa on paljon näkyvillä :).

    VastaaPoista
  9. Sä olet niin mun idoli 😊👍

    VastaaPoista
  10. Oi miten ihania nämä kaikki! Farkkujen tikkaukset näyttää erityisen hyvältä, just sellaiset kuin farkuissa kuuluukin olla:) Tosi kivasti ja luovasti yhdistelty tuota inca jerseytä sitruunan keltaisessa paidassa, kanttaukset..<3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!