Röyhelötaskuhousut + KAAVA

11.9.16


Meidän vanhempi neitokainen on jo tovin tarviinnut uusia collegehousuja pieneksi jääneiden tilalle. Lähes kuukausi sitten, ollessani ompelulaneilla, sain lopulta aikaiseksi surautella neitoselle rivin uusia pöksyjä. 


Housujen kanssa kuvissa esiintyvä paita on samaisen ompeluviikonlopun tuotoksia kun housutkin. Kankaana ihana Verson puodin ruusuhuivi.


Tein paidan etu- ja takakappeleeseen halkiot johon sain ommeltua somat frillat.
 
Housujen ompelu on mielestäni lähes tylsintä puuhaa ompelun saralla. Niiden kaavoitus tuntuu välillä olevan täysin hepreaa. Jo pari vuotta olen ommellut meidän neitosille tällaisia röyhelötaskullisia housuja. Useimmat valmiskaavat joilla olen housuja erehtynyt ompelemaan, ovat olleet suhteellisen suuria leveydeltään. Kaavat näihin olen piirrellyt itse sille neidot ovat melko hoikkaa mallia.


Nämä housut on loppujen lopuksi melko nopea surauttaa. Lahjekappaleissa on vain sisäsaumat, joten se nopeuttaa ompelua.

Taskut jatkuvat etukappaleelta takakappaleen puolelle. Ne on tikkailtu suoraan lahekeiden päälle.


Taskunsuihin tulevaan röyhelokaistaleeseen olen alussa ommellut framilonin. Seuraavaksi röyhelö on ommeltu suoralla tikillä taskunsuuhun ja lopuksi vielä taskunsuut on kantattu. 

Minulta löytyy näiden housujen kaavat nyt kolmessa koossa:
104 - 110 - 116
Ja jatkossa te lukijatkin pääsette näitä pöksyjä halutessanne ompelemaan sillä laitan teille kaavan TÄNNE jakoon. Tiedosto koostuu seitsemästä sivusta. Yksi on kansilehtinen ja loput sivut kaavanosia. Tämä on näitä ihania teippailtavia kaavoja, mutta toivottavasti kovin moni ei menetä hermojaan. Kaava-osuuden pitäisi teippailun jälkeen näyttää tältä:
Ainakaan näin aluksi en tehnyt housujen ompeluun mitään ohjetta. Pärjätäänkö me pelkällä kaavalla vai tarvitaanko vielä jonkinmoiset ompeluohjeet?

Olisi ihana nähdä kuvia, jos päädytte kaavalla pöksyjä ompelemaan. Instassa voi esimerkiksi jakaa kuvan #miiinullekko tai kuvia saa toki laittaa suoraan miiinullekkon facebook-sivuille. Muistattehan kuitenkin, että kaava ei ole tarkoitettu kaupalliseen käyttöön.

Saattaisit myös pitää

17 kommenttia

  1. Mahtavia pöksyjä ja kaava näyttää hyvältä. Siinä on tarpeeksi matala tuo keskietukohta ja röyhelöt piristävät mukavasti perushousua. Luulen, että meilläkin olisi aika siirtyä paita+pökälinjalle tunikan ja leggareiden sijaan. Pitääkin printata, tosin joudun M:lle puolestaan leventämään kaavaa :D

    VastaaPoista
  2. Ihanat housut ja paita! Täytyy testata meidän pikku neidille tätä kaavaa myös :) Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Oi, kiitos kaavasta! Meiltä löytyy hoikka, reilu metrin mittanen, neiti. Pistän siis ehottomasti kaavan muistiin, josko saisin noilla röyhelöillä markkinoitua housut meidän mekkotytölle ;)

    VastaaPoista
  4. Oo kiitti, aion kokeilla tätä kaavaa ilman noita röyhelöitä kun mulla on vaan poikia. :) Toki joskus vois tehdä lahjaks röyhelöhousut mut sit tarttisin kyllä pienemmän kaavan tai pitää ootella usiampi vuosi tuttujen tyttölasten kasvamista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottamuuten, että ilman rimpsua malli passaa kyllä hyvin pojallekkin (:

      Poista
  5. Kiitos aivan ihanasta kaavasta! Pitääkin printata valmiiksi vaikka hetki menee ennenkun pääsen omalle tytölle näitä ompelemaan. Neiti kun on reilun kuukauden ikäinen :D Mutta muuten tuskin tätä muistaisin enää kun on ajankohtainen.

    VastaaPoista
  6. Ihana malli! Onko taskun reunat vaan käännetty ja päällitikattu? Ja hei jaa pliis vinkki tuohon olkapään frillaan ❤️ Mikä halkio?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä Hanna yrittää tehdä kaavapiirros postauksen paidastakin (: Jahka ehtii (:

      Poista
    2. Niin ja siis taskunreuna on kantattu resorikaitaleella (:

      Poista
  7. Kiitos kaavasta, minäkin voisin sitä kokeilla. Koot ei ihan osuneet oikein,mutta helppohan ne tuosta on pienentää ja suurentaa. Rimpsut voisi olla hyvä ratkaisu mekkotytölle:)

    VastaaPoista
  8. Onpa hauskat ja tosi kauniit housut! Ehdotin kuvien housuja meidän metriselle leggarilikalle ja hän innostui! "Myös toi paita on ihana!", mainitsi hän :) Kiitos kaavasta, täytyypä joku päivä mennä mummolaan kyläilemään (ja tulostamaan!).

    VastaaPoista
  9. Onpa kivat taskut housuissa. Yksi neiti tarvis kipeästi uusia housuja. Hoikkanen kun on niin kaikki kaupan housut on aina ihan liian leveitä hälle..

    VastaaPoista
  10. Ihana värisuora, kun housut ovat vierivieressä! :)

    VastaaPoista
  11. Vau mikä pöksyjen väriloisto! Ihania yksityiskohtia :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat paita ja housut <3

    Olisikohan jossain vaiheessa saanut aloittelevalle amatööriompelijalle myös ohjeet pöksykaavalle ja miten saisin muokattua helpoiten kaavan meidän kokoa 80 edustavalle pimulle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan korvaantaakse, josko saisin väsäiltyä myös ompeluohjeet ja jonkinlaista osviittaa kaavan pienentelyyn (:

      Poista
  13. Hienon näköiset housut ja paita myös :). Loppujen lopuksi aika pienellä lisällä (=röyhelöt) saa kivaa ilmettä ja tyttömäisyyttä perusvaatteisiin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!