Babushka DEER

20.1.17


Tilasin jo ennen joulua tätä ihanaa Ommellisen  'Babushka deer' -kangasta. Tarkoitus oli ommelle neidoille näistä joulun pyhiksi vaatetta, mutta sitten kiire iski ja homma jäi hiukan vaiheeseen. 

Onneksi kangas on aivan passeli joulun jälkeenki ja kangas pääsi paininjalan alle.   
Nuorempi neitokainen sai itselleen runsashelmaisen mekon. 


Etukappaletta päätyi koristamaan kultamaalilla maalailta pitsikaulus. Kaulus luonnollisesti herätti kateutta vanhemmassa siskossa, joten ideaa joudun hyödyntämään ehkä vielä toistekin.. 


Pitsikaulus ei jousta laisinkaan, joten jouduin hiukan kikkailemaan, ettei pääntie jää liian tiukaksi. Tästä syystä päädyin ompelemaan takakappaleelle tuollaisein V:n mallisen halkion. Mekko pysyy nätisti päällä, mutta on halkion ansiosta helppo pukea.

 Ensimmäistä kertaa ikinä ompelin myös lapsen vaatteeseen 3/4 osa hihat. Hiukan on hihat herättäneet neidossa kummastusta, mutta eiköhän niihinkin totuta.


Vanhempi neitokainen toivoi kankaasta teepaitaa ja sellaisen myös sai.

Simppeliä teepaitaa koristamassa etukappaleelta takakappaleelle yltävät frillat. Kaveriksi paidalle ompelin vielä "liehuke-neuletakin".

Neulostyyppinen glitterkangas on viimekevään ostoksia Turun jättirätistä.

Molemmat neidot saivat lisäksi punaiset legginsit. Punainen jersey myös ommelliselta. Ihanan napakkaa ja hyvin muotonsa pitävää. Sopii leggareihin täydellisesti.


Tarkkaavaisimmat ehkä huomasivatkin, että meillä on nuoremman neidon hiukset lyhentyneet. Neito meinaan leikki tuossa taannoin hiukan kampaajaa..

Saattaisit myös pitää

3 kommenttia

  1. Voi mitkä neitoset kauniissa vaatteissaan! Tuo kultainen pitsi sopii tuohon kuosiin ihan loistavasti. Ihanat <3

    VastaaPoista
  2. Ai, että miten tyylikkäät tytöt! :)

    VastaaPoista
  3. Onpas neidoilla sievät uudet asut :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!