Kesäistä

13.5.13


Pari postausta sitten mainitsin viettämästäni huimasta ompeluviikonlopusta ja nyt alkaa olla suurin osa sen aikana ommelluista vaatteista viimeisteltynä valmiiksi asti (:

Kesävaatteelle on jo kovasti tarvetta, koska meillä sisällä lämpötilat alkavat hipoa pilviä, joten viikonlopun aikana ehdin aloittaa useamman kesäsetin neitokaisille. Bongasin viime kesän OB:sta "Seesaw" toppiin ja  ihastuin kaavaan ikihyvikseni!  Se pääsikin heti toteutukseen useampana kappaleena. Malli on mukavan vilpoinen nuiden lyhyiden hihojen ansiosta, mutta suojaa kuitenkin helposti palavat olkapäät.




Vanhemmalle tytölle toppi koossa 92cm. Kaavaa kavensin taitteelta runsaasti ja helmaa pidensin todella paljon. Kaveriksi topille mustaraitaiset legginsit/housut omalla kaavalla.




Päänteille laitoin oranssin resorin niin on hiukan tyttömäisempi. Samoin kaikki ompeleet on tehty oranssilla langalla. Paitaa koristamaan pääsi vielä tuollainen röyhelöinen valenappilista ja apuna taaskin oli Tosimummon hyvä ohje (: Paidan valmistuttua mietin, että on nyt kyllä vähän liikaa, mutta olkoon kun sen siihen kerran jo laitoin..




Nuoremmalle samanlainen setti, mutta paidan sijasta body. Body on OB:n "Kisuliini" bodyn ja "Seesaw" topin risteytys. 




Nuoremmalla neidolla pinkit tehosteet ja resorit. Kalastaja- ja mustavalkoinen trikoo Pehmiältä, pinkki ja oranssi resori Fabriinasta, sydännapit Tiimarista ja pyöryläiset omista nappivarastoista. 




Selian ihana laulukala pääsi myös samanmoisiksi kesätopeiksi/bodyiksi.







Bodyn ja paidan kavereiksi joustofoteesta caprit taskuilla. Caprit muokattu OB:n "Saimeista".




Laulukala Seliasta, valkokeltainen raitakangas sekä musta resori paikallisesta EK:sta, mustavalkoinen trikoo sekä frotee Pehemiältä. Ja täytyy kyllä sanoa, että tuo frotee on aivan täydellistä näin kesää ajatellen! Ihanan ohutta ja vilpoisan tuntuista (:



Lisäksi molemmat saivat kangasvaihtareilta vaihdetusta Lillestoffin siilikankaasta kesäyökkärit. Kaveriksi siileille pääsi tilkkulaatikossa majaillut EK:n ruskeavalkoinen raitakangas sekä Pehmiältä tilattu ihana raitaresori. Samoilla kaavoilla tehdyt toiset yökkärisetit majailevat vielä pöydällä odottelemassa viimeisiä ompeluita (:

Ja kyllä se saumurikuume vain iski jälleen kun siellä vieraisilla sai semmoisella ihanuudella surruutella! Ihanan nopeaa oli kyllä ompelu (: Peittariakin pääsin testaamaan nuita yökkäreitä kanttaillessa, mutta täytyy sanoa etten ainakaan näin ensi kokemuksella siihen rakastunut onneksi.

Ihanaa alkanutta viikkoa!


Saattaisit myös pitää

29 kommenttia

  1. Aivan mielettömän hienot setit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Kuvailut eivät nyt vain tälläkertaa oikein sujuneet harmillisesti :/

      Poista
  2. Mahtavia väriyhdistelmiä taas ja upeita yksityiskohtia :)
    En vieläkään pääse klikkaamaan itseäni lukijaksi, mutta ehkä onni joku kerta potkaisee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei! :D Mikähän ihme tässä nyt mättää. Harmillista :/

      Poista
    2. Mies ehdotti kokeilemaan eri selaimella? En tiedä auttaako (:

      Poista
    3. No sehän auttoi! Pienestäpä se on joskus kiinni :D

      Poista
  3. Ihanat vaatteet ja hiebosti yhdistelet erilaisia kuoseja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Tykkään vahvoista kontrasteista niin se varmaan näkyy vaatteissakin. Joskus voisi kyllä vähän hillitä itseään ;)

      Poista
  4. Voi kuinka ihania juttuja olet saanut. Kauniit ja tyttömäiset nuo olat peittävät hörhelöt.

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka ihania vaatteita! ja tyttösiä! :)

    VastaaPoista
  6. voi miten ihania vaatteita! mites olenkin tuollaisen kaavan päässyt ohittamaan...?

    VastaaPoista
  7. Ihanat nuo kaikki röyhelöt! :) Ja söpöt siiliyökkärit.

    VastaaPoista
  8. Tuo Seesaw ON ihana, itsekin tykkään! Mutta ei olisi kyllä tullut mieleeni yhdistää niihin hihoihin erivärisiä kankaita - hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
  9. Nää on kyllä niin ihania kaikki :)

    VastaaPoista
  10. Ommellisen Liisan kautta sinut bongasin. Teidän molempien blogeja ja taidonnäytteitä on ilo lukea ja katsoa! Taitavia olette ja vaatteet todella hurmaavia!! Ihanaa kesää sinne myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja ommella en osaa, enkä omista edes ompelukonetta. Mutta silti tämä maailma vain kiehtoo... ;) ehkä jonain päivänä minäkin...

      Poista
  11. Suloiset setit, en jotenkin ole hoksannutkaan että hihat ovat noin pienet, kivoilta näyttää. Minusta parasta ovat just nuo röyhelöt ja napit, ne ylimääräiset härpäkkeet. :)

    VastaaPoista
  12. Kivaa tyttömäistä röyhelörimpsua :) Mäkin tässä olen miettinyt kesäyökkäreitä pimulle. En ollut keksinytkään sortseja :)

    VastaaPoista
  13. Tosi kivoja kaikki! Nuo frillat viimeistelee kyllä kauniisti.

    VastaaPoista
  14. Voi mitä ihanuuksia löytyi täältä! Illanpiristys, kun katselin, rohkeita väriyhdistelmiä, raikkaita vaatteita ja iloisia pieniä tyttöjä.

    VastaaPoista
  15. Oi että, ovat taas niin nätit; sekä vaatteet että lapset :)

    VastaaPoista
  16. Voi ei, miten ihanat! Minulla ei ole tuota lehteä, tarvii tehdä joku oma versio :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!