Joulukalenteri

1.12.13


Viimevuonna tämä äiti tajusi vasta joulukuun puolivälissä, että olisihan se kiva jos muksuilla olisi kalenteri.. Onneksi neidot olivat vielä sen verran pieniä, ettei tapahtunut suurta vahinkoa kun jäivät ilman. Tänä vuonna neidot ovat jo isompia ja kalenteri niille oli väsättävä. Päätettiin kuitenkin miehen kanssa, koulu ja muiden kiireiden vuoksi, että mennään tässä kalenteri asiassa sieltä mistä aita on matalin. Tulosteltiin ihanan graafinen joulukalenteri täältä ja päätettiin askarrella yhdessä neitosille kalenteri. Parin laatikon jälkeen kuitenkin todettiin, että kalenteri olisi kyllä entinen ennen ensi vuotta ja niinpä päädyttiin ompelupuuhiin.


Tiukillehan sen valmistuminen meni, mutta eilen migreenikohtauksesta toivuttuani kiinnittelin viimeiset pussukat vielä paikoilleen. Pussukat on tehty mummin vanhasta valkoisesta lakanasta ja jokaiseen on käsin maalattu tai painettu kuviot. Tausta on mustaa huopaa. Inspiraationa toimi tuo tulostettava paperikalenteri. 



Eilen illalla ennen neitojen nukkumaanmenia teippailtiin kalenteri seinään ja kerrottiin, että tontut saattavat yön aikana tuoda sinne kilteille neitosille jotain. 




Niin ahkerasti oltiin miehen kanssa suunniteltu tätä kalenteria, että unohdettiin kokonaan hankkia pussukoihin täytettä. Illalla siis vielä askartelin neitosille pienoiset käsikorut pussukoihin löydettäväksi.


Josko ensi jouluna, kun kalenteri on jo valmiina, kykenisi keskittymään siihen mitä se sisältää..


Vanhempi neitokainen on myös kovasti odottanut kuusen koristelua. Tentteihin luku on vienyt niin kovasti aikaa, että ehdin tekemään vain muutaman koristeen.


Mutta ehkä parempi, jopa näin! Saadaanpahan koristella kuusta moneen otteeseen kun lisää koristeita tupsahtelee pikkuhiljaa.



Melko orpo vielä tuo kuusi, mutta ehkäpä se tästä. Onneksi sentään ehdin virkata maton kuusen alle (:


Enää oiskin sitten jäljellä yksi tentti ja pari isompaa harjoitustehtävää tälle vuodelle. Melkeinpä siis voiton puolella! Ja jos hyvin käy niin ensiviikolla minäkin saan vihdoin ja viimein saumurin! Saa nähdä osaanko sellaisella vekottimella tehdä edes mitään :D


Saattaisit myös pitää

16 kommenttia

  1. WAU mikä kalenteri!! Meillä tytöt on vielä niin pieniä, että lohduttaudun ajatuksella, että pelkkä pahvikalenteri riittää. Ehkä ensi vuonna jotain tuollaista, tuo on ihan mahtava!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meilläki nuorempi ei oikein tajua vielä jutun juonta eli pahvikalenterit ois täälläki varmaan riittäny (: Mutta nyt sitten ensivuonna ehtii panostaa sisältöön kun tämä on valmiina ;)

      Poista
  2. Tosi kaunis kalenteri, eihän tuota raaski ottaa edes seinältä pois joulun jälkeen :)

    VastaaPoista
  3. Tosi hieno!! Ja ihanat kuusenkoristeet myös.

    VastaaPoista
  4. Tästä otan kyllä mallia ensi vuoteen :)
    Ihana!

    VastaaPoista
  5. On kyllä hieno kalenteri! Kyllä kannatti nähdä vaivaa, siististi tehty :)

    VastaaPoista
  6. Tuota voi käyttää ympäri vuoden jos odottaa jotain päivämäärää ;) Parit suklaat vaan äidille sinne pussukoihin.

    VastaaPoista
  7. Tyylikäs!!!!! Ihanaa Juulia, sinä piristit iltani.

    VastaaPoista
  8. Onpa kaunis ja tyylikäst kalenteri!

    VastaaPoista
  9. Ihana kalenteri! On siihen hujahtanut paljon aikaa kun sitä on väsätty.

    Siis mitä, väitätkö että olet tähän saakka ommellut ilman saumuria kaiken?!! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ilman saumuria (: Saa nähä opinko käyttään sitä vekotinta, kun oikeasti minun saumurilla ompelut voi laskea kahden käden sormissa :D

      Poista
  10. Voi miten ihana! Tyylikäs ja niin makee!

    VastaaPoista
  11. Nuo sydämmetkin on kivoja. Jää kangasmuistoja vähän joka vuodesta jos jaksaisi aina jouluksi tehdä uusia :) Kalenteri hieno!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!