Pienelle pojalle ♥

6.3.14

Meijän neidit sai pienen serkkupojan tuossa tovi sitte ♥ Tällasen pienen lahjuskassin kanssa mies ja tytöt sitten tänään suuntasivat tuota pientä katsomaan (: Peitto, nuttu, parit housut, tumput ja tuttinauhat sekä kolme bodya. 

Koko setti lähti liikkeelle Viljamin puodin ihanasta 'hattarakekkeri'- kankaasta, jota jäi pieniä jämiä omien vaatteiden jäljiltä. Kaiken pitäisi passata enemmän tai vähemmän yhteen niin voi sitten sekoitella housuja ja bodeja keskenään.

Housut ja nuttu harmaata velouria. Harmaan kaverina mintun väriset kantit, nepit ja ompeleet. Nuttuun ompelin kääntöhihat ettei pienen miehen kädet pääse paleltumaan. Itse en olisi välttämättä osannut, mutta sain onneksi hyviä neuvoja viimekertaisissa ompeluseuroissa. Kiitos



Eteen aplikoin suoralla kuvan 'hattarakekkeri'- kankaasta. Tuttinauha tarvikkeet Nappikauppa Punahilkasta.



 Lopuista 'hattarakekkerin jämistä yhdistelemällä kolme erilaista bodyä pienelle.


Ensimmäisessä samaan tapaan tikkailtu kuva kuin nutussakin.


Toisessa hihat hattarakekkeriä ja muu body mustaa.  Bodyn salmiakkikuvion toteutin niin, että leikkasin etukappaleeseen erikokoisia salmiakkikuvioita, joiden alle tikkailin valkoista trikoota.


Kolmannessa bodyssä etu ja takakappale hattarakekkeriä ja hihat mustavalkoista raitaa.


Jämäpaloista sai vielä tilkkupeiton pienelle. Taustapuoli raitatrikoota fleecen sijaan. Onpahan hiukkasen kevyempi peitto näin kesää vasten ;)


Tämä äityli on ensimmäisen vkloppunsa yksin kotona sitten lasten syntymän. Vähän jo hirvittää, mutta eiköhän tästä selvitä ;)


Saattaisit myös pitää

32 kommenttia

  1. Siis kertakaikkisen ihana paketti <3 Näistähän tulee ihan vauvakuume!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se vauvakuume täälläki meinas puskea pintaan ku näitä teki :D

      Poista
  2. On kyllä ihanin vauvanvaatesetti mitä on vähään aikaan tullut vastaan, vau!

    VastaaPoista
  3. Oi että miten upea paketti!!

    VastaaPoista
  4. Mielettömän ihana paketti! Oijoi. <3

    VastaaPoista
  5. Oi mikä paketti, kyllä kelpaa! :)

    VastaaPoista
  6. Voi hyvänen aika, miten ihana setti! <3

    VastaaPoista
  7. Olipa mukavan näköinen :) Jos sulla on hyviä vinkkejä noiden käännettävien hihojen tekemiseen, niin mielelläni ottaisin neuvoja vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekaa kertaa mieki tommoset kääntöhihat ompelin :D Voisin yrittää tehä vaikka jonkimoisen ohjeen (:

      Poista
  8. Siis miks sä et ole mun ystävä että mun vauvakin sais tälläset? :D

    VastaaPoista
  9. äh...MELKEIN aloin haluta uutta vauvaa! :D Ihanat!

    VastaaPoista
  10. Kertakaikkisen ihana paketti! Ihania kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  11. Voi kuinka ihana paketti tästä tuli ja takki on mielettömän ihana kuvan kanssa. Ehkä minäkin voin vielä hyvällä omallatunnolla tehdä ystävän vauvalle jotain, vaikka potkarit, body ja puolipotkarit jo vietiinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan Satu hirveesti avusta! Tovin jos toisen oisin joutunu ite asiaa mietiskelemään (:

      Poista
  12. Mä NIIN tykkään sun värisilmästä. Ihana vaatepaketti! :)

    VastaaPoista
  13. Ihana paketti menossa pienelle <3 Oispa mullakin ystäviä jotka tekis tämmösiä :)

    VastaaPoista
  14. Suloinen paketti! Varmasti ilahduttaa koko perhettä. Mukavaa viikonloppua! Muistan itsekin ensimmäisen viikonlopun, jonka vietin yksin lapsen syntymän jälkeen. Koti oli kyllä äärettömän hiljainen ja outoahan se oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Melko outoahan tämä tosiaan on, mutta onpahan kerrankin ehtinyt rauhassa keskittyä omiinkin juttuihin (:

      Poista
  15. Aivan mielettömän södee! <3
    Ja niin ihanaa että sä teet lahjaks tämmösiä :)

    VastaaPoista
  16. Kyllä kelpaa vauvan ja etenkin äidin :) Ainakin omaa silmääni miellyttää tosi kovin tämä yhdistelmä, mielettömän ihanat!!

    VastaaPoista
  17. Ihan älyttömän makee setti! Niin hienoja. Tykkään etenkin tosta bodysta missä on harlekiinilla hattarakekkeriä ja toi alikeompelubody :) Myös peitto on hieno ja varmasti mukavan ohkanen :)

    VastaaPoista
  18. Voi miten ihana paketti <3 niin suloisia pikkuruisia vaatteita kivoilla yksityiskohdilla!

    VastaaPoista
  19. Hirmunen kiitos kaikille kommenteista ♥ Lahjukset oli onneksi mieleisiä vaikka ompelujälki ei ehkä ollu paras mahollinen (:

    VastaaPoista
  20. Oi voi, mää oon varmaan jo kolmatta kertaa täällä ihastelemassa tätä settiä! On niin kertakaikkisen ihana! Sulla on aivan pettämätön silmä kuosien yhdistelyyn ja aina löytyy jotakin uutta ideaa. :) Mullakin olisi jemmassa muutama kymmenen senttiä turkoosia hattarakekkeriä ja tälläisella yhdistelytaktiikalla saisinkin siitä vaikka ja mitä!

    VastaaPoista
  21. Aivan ihana vauvalahja, kyllä on herkullinen :)

    VastaaPoista
  22. Ihana lahja! Kyllä vauvan ja vanhempien kelpaa, kun tämmönen paketti tuodaan kotiin:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!