Nosh AW15

9.10.15


Pääsin etukäteen hiukan tutustumaan Noshin syksyn uutuusmalliston naisten kankaisiin. Omaan kangaspakettiini kuului ihanan pirtsakkaa sitruunan väristä jerseytä sekä minipolkka jerseytä, jossa navyn väriset pallot. Paketissa oli myös pala farkun väristä resoria.


Paketin väriyhdistelmä oli mielestäni suorastaan hämmentävä ja ennen selkeiden ompeluideoiden syntymistä, sain jonkun aikaa selailla inspiraatiokuvia. Yllätyksekseni väriyhdistelmä tuntuu olevan jopa melko yleinen tänä syksynä.
Lopulta päädyin ompelemaan itselleni paitapusero -tyylisen teepaidan sekä rypytetyn kynähameen.



Teepaidasta löytyy vale -napituslista jonka molemmilla puolilla kulkee resorista valmistettu tere.


Takakappaleen yläosa on myös samaa resoria 


Paidan takahelman muotoilin kaarevaksi ja selvästi pidemmäksi kuin etukappaleen.

Hameeseen ompelin sivuun framilonin jotta sain siitä rypytetyn. Noshin naisten syksymallistosta inspiroituneena askartelin vielä jämäkankaista itselleni rannekorun. Lapsetkin ehtivät pyytää jo omiaan, joten tänä iltanakin on askartelua tiedossa.


Hame on tehty kaksinkertaisesta trikoosta, jotta se ei näy läpi.

Saa nähdä tottuuko oma silmä näin nopeasti tuohon sinisen ja sitruunan yhdistelmään. Voi olla, että tämä harmaan ja sitruunan yhdistelmä on toistaiseksi todennäköisempi vaihtoehto.

Saattaisit myös pitää

21 kommenttia

  1. Raikas setti!Ja upea uusi ulkoasu blogilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ♥ Uutta ulkoasua on mietitty jo tovi ja vihdoin saatiin se toteutettua. Ehkä piakkoin hiukan juhlitaan asiaa täällä ;)

      Poista
  2. Kivat vaatteet ja hyvin sopii paita ja hame yhteen! Tuollaista valekauluspaitaa voisi kokeilla, teen muutenkin aina nuin vale-juttuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan! Ajattelin tehdä itselle vielä toisenkin (:

      Poista
  3. Tuo hame on tosi tyylikäs, istuu todella hyvin ja sopii sulle. Hieno setti!

    VastaaPoista
  4. Kivan näköinen setti! Tuo hame on upea :)

    VastaaPoista
  5. Upeat ompelukset sekä blogin ulkoasu, Wau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ja miehelle kuuluu kiitos Blogin ulkoasun toteutuksesta (:

      Poista
  6. Aivan ihania vaatteita oot taas ommellut ❤ En käsitä, miten joku voi olla noin taitava :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania vaatteita oot taas ommellut ❤ En käsitä, miten joku voi olla noin taitava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna ♥ Onpa tullut noita sinunkin ompeluksia seurailtua ja ihan yhtä taitava ompelija taidat itsekin olla (:

      Poista
  8. Ihana kokonaisuus ja erityisesti tykkään hameesta! Niin ja tosi kivoja ne Nappinjalle suunnittelemasi kuosit. Harmi, kun olivat sen verran pieniä, että olisivat olleet hieman liian nafteja isompien tyttöjen vaatteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina ♥

      Ja kiitos myös kuosikehuista! Itse ajattelin askarrella niistä jotain itselleni (:

      Poista
  9. Miljoona ihanaa yksityiskohtaa vaatteissa. Paidan yksityiskohdista tykkään kovastikin, sellainen 50-luvun tunnelma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *hih* vähän sellaista söpöä 50-luvun tunnelmaa yritin tavoitella. Hyvä jos sen huomaa (:

      Poista
  10. Kaunis ja pirteä asu:) Minulle tuli myös heti mieleen sellainen hauska fiftarimeininki tuosta somasta paidasta:)

    VastaaPoista
  11. Kaunis tuo käsikoru.Onko siihen olemassa jotain ohjetta? :) -Minna-

    VastaaPoista
  12. Hyvännäköisiä vaatteita! Paidasta tykkään erityisen paljon, kivat yksityiskohdat.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!