Ommellen iloa

2.6.16

HUH! Sain omalta osaltani valmiiksi ommellen iloa -projektin, josta jo taannoin maintisin erään postauksen yhteydessä..  Jos et satu muistamaan niin täältä pääset tutustumaan aiheeseen.

Minä pääsin projektin tiimoilta ompelemaan eräälle nuorelle neidolle. Neitokainen oli itse suunnitellut itselleen mekon Ikasyrin "kuninkaalliset"-jerseystä, jonka sain projektiin lahjoituksena Ompelu-urakkaani helpotti kovasti se, että lahjan saaja sattui olemaan saman kokoinen kuin toinen omista neitokaisistani.

Neitokainen toivoi mekoonsa hulmahtavaa helmaa, sekä isoa taskua rusetilla.

Taisin selvitä haasteesta sillä meidän neidot tilasivat itselleen samanlaiset mekot kesää varten.

Hiukan extrana ompelin neidolle vielä Verson puodin sydämmellisestä joustofroteesta samanlaisen hupparin, mitä omatkin neidot juuri saivat.

Kohdeperheeseeni on piakkoin syntymässä toinen tytär. Ja tottakai tälle uudelle tulokkaallekkin jotain ommeltiin.
Masu-asukille ompelin bodyn, housut, pari kuolalappua sekä tilkkupeiton. Näiden vaatteiden kanssa meinasi iskeä pieni, tai oikeastaan aika suuri, paniikki. Bodyn ompelu ei meinannut sujua sitten millään. Tässä postauksessa esiteltävä body on versio numero kaksi..
Olen tässä viime vuosien aikana ommellut bodyn jos toisenkin, mutta jostain syystä tällä kertaa mikään ei sujunut. Aluksi kantinkääntäjä ei suostunut minkäänlaiseen yhteistyöhön kanssani ja bodystä tuli mielestäni hiukan kippura. Silittelykään ei mielestäni pelastanut tilannetta ja lopulta päädyin purkaman kanttia vähän matkaa, jotta saisin korjattua tilanteen. Ompelin kantin uudestaan kiinni ja viimeinen kaksoisneulani katkesi KAKSI senttiä ennen bodyn reunaa!! Tottakai oli sunnuntai enkä päässyt ostamaan uutta neulaa. Päädyin ompelemaan loppupätkän tavallisella neulalla jäljitellen kaksoisneulaa. Eihän tämä vaihtoehto ollut niin siisti, mutta toivoin ettei lahjan saaja katsoisi takapuolelle.

Kanttiepisodin jälkeen nepitin bodyn ja huomasin, että alemmassa kietaisubodyn etukappaleessa oli REIKÄ! Siis REIKÄ! Noooh, pienen paniikin jälkeen ajattelin tehdä reijän päälle silityskalvosta kokolapun. Näinollen reikä ei pääsisi kasvamaan ja body saisi kokolapun (jonka olin aiemmin unhotanut kiinnittää niskaan). Luonnollisesti olin tässä kohtaa jo hiukan hermostunut ja laitoin miehen leikkaamaan minulle kokolapun, josta tulikin hieno! 

Reikä sijaitsi melko lähellä muovista neppiä ja kalvoa silitettäessä piti olla tarkkana, ettei neppi sulaisi. Sain silitettyä kalvon paikalleen ja juhlin jo onnistunutta lopputulosta.. Kunnes tajusin nepin kuitenkin SULANEEN. Huoh. 

Kiikutin bodyn miehelle, joka aika ajoin irrottelee minulle epäonnisia tai väärinpäin puristettuja neppejä. Mies on tässä hommassa aika taitava, mutta joskus hän onnistuu saamaan kankaaseen reikiä. Ja arvatkaas miten nyt kävi. No bodyyn ilmestyi uusi REIKÄ. Joo kyllä. No onneksi reikä oli sellaisessa paikassa että uuden nepin laitoin jälkeen sitä ei olisi huomannut. Päätin lisätä kohtaan kuitenkin vielä tukikangasta, jottei reikä pääsisi suurenemaan. Ja tottakai silitellessä silitysrauta poltti bodyyn tahran. Tässä kohtaa alkoi vitsit olla melko vähissä. 

Ei auttanut kuin ommella uusia body. Ilman kaksoisneulaa ja niitä kuuluisia hermoja.. Kaikki sujuikin melko mallikkaasti, kunnes onnistuin lätkäisemään viimeisen nepin hiukan vinoon. Tässäkohtaa kaikkien vastoinkäymisten jälkeen tämä oli melko pieni kauneusvirhe, joten tämä body matkasi pienokaiselle. Ja se epäonninen kaveri päätyi meidän neitojen nukelle.
Loppu hyvin kaikki hyvin?

P.S Kannattaa seurata myös mitä muut ihanat bloggarit saavat tämän projektin tiimoilta aikaiseksi:
Cutie / Noora | Eilen tein / Hanne Fagerwear / Hanna HAH / Iina HannaMi / Hanna Helmoja ja hepeneitä / Krista Hippu / Emmi HommaHuone / Sanne-Maija Kaiken takana on äiti / Hanski Kototeko / Sanna Kärpäsiä keitossa by Mersia / Mersia Kätilön käsistä / Johanna Liljatar / Heidi Lydia / Linda mehelmie / Emmi Mumintalo / Helena m3niemi / Marja Osifa / Sofia Punatukka ja kaksi karhua / Hanna saaraoikarinen / Saara Unelmallinen / Kati Vaahtokarkkimonsteri / Kirsi Villa Kiana / Mari Villa Pipo / Hanna Villa&Villa / Jaana ja Minna

Saattaisit myös pitää

17 kommenttia

  1. Oi miten ihania vaatteita olet tehnyt! Olipas sulle annettu tarkat ohjeet. :) Vaikeuksien kautta voittoon... oikein hyvältä tuo bodykin näyttää. Taatusti toivat kaikki roppakaupalla iloa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan hauska kun oli niin tarkat ohjeet :D Tosin siitä ehkä nousi suorituspaineet :D

      Poista
  2. Aivan ihana paketti! Niin värikkäitä, että noista tulee kesämielelle, vaikka olisi pilvistä ja sataisi vettä. :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania. Jopas olikin kommellusta kerrakseen bodyn kanssa, vaikeuksien kautta voittoon!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu body tuotti kyllä tällä kertaa kovasti päänvaivaa. Onneksi lopulta sain edes jotakin pakettiinkin asti (:

      Poista
  4. Voi ei! Kyllä sitten kaikki pystyikin menemään pieleen. Onneksi vaatekappale oli pieni ja uuden tekeminen pelasti tilanteen. Hulmuhelma on erittäin viehättävä mekko ja tuo huppari kruunaa kokonaisuuden. Pieni tulokas saa ihanan peiton päällensä. Olet kultainen <3

    VastaaPoista
  5. Ihana väriruiske nämä sinun vaatteet! Kaikki nämä näyttävät todella hienoilta! <3

    VastaaPoista
  6. Nämä on kyllä todella ihanat kaikki <3! Se on jännää, miten joskus tuntuu menevän kaikki pieleen. Lopputulos on hieno joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  7. Huh kuinka paljon vastoinkäymisiä yhdessä pienessä bodyssa 😅 Kertakaikkiaan ihania vaatteita olet tehnyt ja kuinka huomaavaista muistaa myös syntyvää vauvaa. Kaunista, kuten aina kaikki mitä teet :)

    VastaaPoista
  8. Huh kuinka paljon vastoinkäymisiä yhdessä pienessä bodyssa 😅 Kertakaikkiaan ihania vaatteita olet tehnyt ja kuinka huomaavaista muistaa myös syntyvää vauvaa. Kaunista, kuten aina kaikki mitä teet :)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihanat vaatteet ja asusteet! Ihan kamalia vastoinkäymisiä tuon bodyn kanssa, onneks toinen onnistui helpommin. Joskus se vaan vastustaa, vastustaa, vastustaa. Ja kun jossain se vastustus alkaa, niin se vastustaa kans loppuun asti.. :D

    VastaaPoista
  10. Todella kauniita vaatteita kaikki <3 Ja erityispisteet, että sait lopulta ommeltua bodyn :) Kiitos, että olit mukana <3

    VastaaPoista
  11. Ihana ja värikäs paketti! Vaikeuksien kautta voittoon, niin se meni itsellänikin :)

    VastaaPoista
  12. Ihanan värikkäitä vaatteita:) Joskus ompelut tuppaa vastustelemaan ihan urakalla..Minulla on melkeinpä aina ongelmia neppareiden kiinnittämisessä. Vaikka käytän nepparipihtejä, niin ne osat eivät siltikään meinaan osua kohdalleen, tai sitten ne muuten vaan menee väärään kohtaan:D Sinnikkyytesi kuitenkin palkittiin, suloisen bodyn sait kääräistyä pakettiin:) Nämä vaatteet ovat varmasti mieluisia saajilleen:)

    VastaaPoista
  13. Ihana setti ja mitkä värit <3! Upeita kaikki, myös se vastaan hangoitellut body. Ihanaa, että olit mukana <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!