Kun näin Paapiin suunnitteleman "Soulbird"-trikoon Ikasyrin sivuilla, tuli heti visio tehdä siitä itselle mekko. Ainoaksi ongelmaksi muodostui kankaiden värimaailma sillä keltainen on tällähetkellä noussut omaksi suosikkiväriksi. Kankaiden värjääminen on minulle täysin tuntematonta puuhaa, mutta päätin tilata kankaasta harmaan version ja värjätä sen sitten keltaiseksi. Kankaan saavuttua aloin jännittyneenä värjäyspuuhiin. Jännitti josko saisin jotenkin kummassa aikaiseksi epätasaisen värjäystuloksen ja koko kangas olisi pilalla. Kangas värjäytyi onneksi tasaisesti ja tällainen siitä tuli. Hiukan olin toivonut syvempää keltaisen sävyä, mutta kyllä tämäkin paremman puutteessa välttää (:
Mekkoa voisi kuvailla yhdenlaiseksi "tissis"-variaatioksi. Helma ja vyötäröresori ainakin ovat tissiksestä, niitä vain on hieman levennetty. Yläosa on jäljitelty siskolta saadusta tunikasta. Hihat puolimittaiset puhvihihat.
En osaa edelleenkään arvioida omia vaatteita varten kangasmenekkiä. Mekosta meinasi tulla aavistuksen liian lyhyt, jolloin jouduin lisäämään helmaan palan mustaa trikoot, joka itseasiassa on kuin tehty sinne. Kankaan riittämättömyys ei suinkaan johtunut siitä, että onnistuin ensin leikkaamaan hihat väärin... Musta trikoo kauluksessa ja helmassa on hyödynnetty vanhasta mustasta t-paidasta.
Positiivinen yllätys oli, että mekossa olevan kauluksen ansiosta siitä on myös helppo imettää! (: