Päätin ryhdistäytyä ja aloittaa kangasvarastojeni tuhoamisen sillä säilytystila alkaa olla kortilla. Viime kesän tiikeri hupparin jäljiltä minulle oli jäänyt laatikon pohjalle vielä pieni palanen ihanaa vihreää sydän interlockia, josta on ollut tarkoitus tehdä vielä jotain. Ja kun eräiden kangasvaihtareiden jäljiltä laatikkooni eksyi samanmoista kangasta myös violettina oli aivan varmaa, että neidot saisivat taas samistelusetit.
Vihreää kangasta oli jäljellä enää niin vähän, että sain toden teolla miettiä mitä siitä tekisin. Monessa blogissa on nyt näkynyt nyt kevään tullen erilaisia rimpsumekkoja ja sellaiset omat neidotkin saivat. Pääsiäisen kunniaksi mekkoihin pääsivät myös pienet puput (:
Rimpsumekko on eräänlainen yhdistelmä OB 6/2012 Kisuliini- bodysta ja Aamurusko- mekkosta. Raidalliset legginsit omalla kaavalla ja kangas niihin on paikallisesta EK:sta. Keltainen resori ja keltainen trikoo Fabriinasta.
Nuorempi neito ei meinaa pysyä hetkeäkään paikoillan joten kuvasarja hänestä oli sen mukainen: peppua ja selkää lähes joka kuvassa :D
Vanhempi neito taas on jo pari päivää jankuttanut, että koska otetaan kuvia. On huomannut, että kun äiti ompelee ja tulee valmista niin kuvaillaan. Innoissaan neitokainen esiintyikin kuvissa ja esitteli uutta vaatettaan. Liikkui vain niin lujaa etteivät äiti ja kamera meinanneet ehtiä perässä :D
Neitojen saaminen samaan kuvaan niin, että puput näkyisivät osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Toivottavasti te näistä kuitenkin selvää saatte (:
*hih* Tervetuloa uusille lukijoille! Ihanaa, että olette löytäneet tienne tänne ja toivottavasti viihdytte (: