Jokuaika sitten tulin valituksi Sari Ahokaisen BlogSari tiimiin. Tämän ansiosta pari viikkoa sitten postiluukusta kolahti ihanan värikästä PONY BLOOM- jerseytä. Kyseinen kangas on suunnittelijan ensimmäinen itse teettämä kangas ja meitä pyydettiin ompelun lisäksi myös arvioimaan kyseisen kankaan laatua. Ensimmäisenä ihastelin kankaan napakkaa laatua ja kun kangas säilytti kirkkaat värinsä esipesussa, aloin olla melkoisen haltioissani.
Materiaali oli ihanan pehmeän tuntuinen ihoa vasten, joten muutin ompelusuunnitelmianikin lennosta. Tulikin yökkärit tämän perheen tytöille (: Kaveriksi ponit saivat punapohjaista pallotrikoota.
Nuoremmalle kapoinen yöhaalari vaaleanpunaisilla kanteilla.
Vanhempi sai yöpaidan ja -housut keltaisin kantein.
Molempien hiha ja lahjeresoreihin ompelin vielä tehostevärillä ompeleet, ettei vain värit pääse loppumaan kesken ;)
Ja koska kangasta oli ihanan reilu pätkä sain minäkin osani. Eli äidille yöhousut.
Kaveriksi yötoppi pitsisomistein.
Pitkästä aikaa olivat isi ja äiti päiväsaikaan yhtäaikaa kotona ja tytsyillä olikin hymy herkässä kuvaillessa (:
Niin joo.. Saihan meidän perheen mieskin oman osansa tästä kankaasta..
Ollaankin loppupäivä hengailtu sitten yövaatteissa. Ei ollenkaan hullumpaa ;)