On tainnut tulla selväksi, jo aiemmista blogipostauksista, että meidän neidot tykkäävät Frozenista. Niin tosin taitavat kaikki pienet neidot tällä hetkellä pitää.. Meidän neidot ovat jo aiemmin saaneet "Elsa" mekot. Ja olen jopa piirrellyt neitosille Anna ja Elsa paidat. Voitte ehkä vain kuvitella, ettei neitojen pyynnöt ole jääneet pelkästään näihin vaatteisiin. Jo pidempään neitojen toivelistalla ovat olleet Frozen -aiheiset leggarit, koska serkkutytölläkin on. Valitettavasti en ole löytänyt itseäni miellyttävää, kyllä julma äiti, Frozen aiheista digitrikoota, kunnes nyt!
Siispä tämän kunniaksi surautin meidän neitojen joulupakettiin nämä leggarit. Kankaan tilasin muutamaa päivää ennen aattoa Koot.fi kaupasta.
Leggarikankaan lisäksi naputtelin ostoskoriin tätä ihanaa mintun väristä trikoota sekä resoria.Niistä syntyikin meidän vanhemmalle neidolle tunika leggareiden kaveriksi. Frozen kankaasta aplikoin sydämen paidan miehustaan. Tämän huikean yksinkertaisen, mutta silti niin mahtavan idean bongasin eräästä ompeluryhmästä. Kiitos vain inspiraatiosta ♥
Mallipaidasta poiketen lisäsin kuvan ympärille muutaman silitettävän strassin sekä MIEHENI silityskalvosta leikkelemät lumihiutaleet.
Mallipaidasta poiketen lisäsin kuvan ympärille muutaman silitettävän strassin sekä MIEHENI silityskalvosta leikkelemät lumihiutaleet.
Nuorempi neito sai samanlaisen tunikan kuin vanhempi sisko. Kankaasta napsittu kuva vain on eri ja pohjakankaana on Kootin violetti trikoo.
Ja koska kokolaput olivat loppuneet leikkelin silityskalvosta vielä kokonumerot paitojen niskaan. Yritin tämänkin homman ulkoistaa miehelle, mutta kuulemma lumihiutalaiden leikkelyssä oli jo tarpeeksi.. Ihme juttu ;)
Glitter silityskalvot on ostettu Tigerista! Oli melkoisen jännittävä löytö suorastaan. Ja ainakin silityksen jälkeen tuntuivat olevan erittäin tiukasti kiinni kankaassa. Katsotaan miten käyttäytyy pesussa.
Glitter silityskalvot on ostettu Tigerista! Oli melkoisen jännittävä löytö suorastaan. Ja ainakin silityksen jälkeen tuntuivat olevan erittäin tiukasti kiinni kankaassa. Katsotaan miten käyttäytyy pesussa.
Meillä oli aattona kaksi melko onnellista pientä neitoa (:

Mitäs mieltä te muut olette näistä disney -aiheisista digiprinteistä? Hirvityksiä vai ihanuuksia?