Meillä alkaa pari(!!?) vuotta sitten tehdyt kevättakit olla neitosille liian pieniä. Joo kyllä lisään kasvuvaraa yleensä reilusti.. Tovin aikaa tässä olen jo ehtinyt sulatella ajatusta uusien takkien ompelusta. Erään haasteen innoittamana tartuin nyt lomalla härkää sarvista ja ryhdyin tuumasta toimeen.
Meidän vanhempi neitokainen sai takin kierrätysmateriaaleista. Tässä takissa on hyödynnetty yhdet vanhat farkut sekä raskausaikoina käyttämäni villakangastakki.
Tarkoituksenani oli päästä mahdollisimman vähällä työllä, joten hyödynsin mahdollisimman paljon alkuperäisissä materiaaleissa olleita valmiita saumoja. Esimerkiksi huppu on suoraan vanhasta takista. Vaihdoin vain siinä olleen eturaunakaistaleen farkkuiseen röyhelöön, jonka askartelin vanhojen farkkujen vyötärökaitaleesta.
Hupun vuoritin Verson 'Räsymatto'- kuosilla. Muutoin takki on kokonaan vuoritettu tikkikankaalla ja sen kaavoituksessa käytin apuna OB 6/2012 'Talvileikki'- takin kaavoja. Meidän muutoin 104 senttiä käyttävälle neitoselle takin koko 92 oli pituutta lisäämällä juuri passeli.
Hihoihin lisäsin vuoren ja päälliseen väliin resorit. On minusta lämpöisempi näin.
Hihat on leikattu vanhojen farkkujen lahkeista niin että farkun sisäsauman tikkaus sai jäädä hihaan näkyviin.
Takin helmassa hyödynsin vanhan takin koko leveyden ja sain aikaiseksi nätisti pussittavan takin. Vanhassa takissa oli passelisti kivat taskut joihin lisäsin vain hiukan farkkua tehosteeksi.
Takin nappilista ja kaulus on suoraan vanhasta takista lyhennetty ja ommeltu paikoilleen. Nappien väritystä pähkäiltiin pitkään. Lopulta päädyttiin värikkäisiin ja erivärisiin isoihin nappeihin.
Lopuksi neito sai viellä kaivella tilkkuloovasta pipokankaan. Verson ihania 'Maijoja' oli viellä juuri ja juuri sen verran että sain pipon aikaiseksi. Kuviota tosin ei voinut juurikaan kohdistella.. Pipon kaveriksi syntyi vielä tuubihuivi Pehemiän oranssista neuloksesta.
Meillä oli kyllä melko iloinen neitokainen (: Nuoremman oli tarkoitus periä vanhemman neitokaisen pieneksi jäänyt punainen takki. Neiti vain ei aikonut huolia takkia.. Saa nähdä mitä tuolle nuoremmalle keksitään.. Täytynee koittaa lahjoa vaikka uusilla asusteilla, jotta säästyisi toisen takin ompelulta..