Perjantaina tämän perheen naisten fiilis oli aikalailla synkeä. Itse en koko viikkona ehtinyt koskeakaan ompelukoneeseen kun pänttäsin perjantain tenttiin. Torstaina sitten tajusin, että tenttihän on vasta seuraavalla viikolla.. Jep väsynytkö..?
Perjantain piristykseksi olin päättänyt osallistua illan Savawayhin, jossa tälläkertaa ommeltiin jotakin Mussukoiden yllätyspaketista. Perjantai aamuna ylläripaketista paljastui punaista pitsisydäntä. Minä tai mies emme oikein innostuneet kyseisestä väristä, joten päätin heittää kankaan kloriteen ajatuksella "ei se ainakaan pahemmaksi voisi mennä". Olin totaalisen väärässä. Valkaisin ensin pienen koetilkun ja sainkin aikaiseksi kohtuu kivan oranssin sävyn. Mutta hupsistaheijaa. Kokopalaa vaalennellessa unohdin sen sujuvasti liemeen liian pitkäksi aikaa ja sain luotua itselleni PERSIKAN värisen HIRVITYKSEN. Ainoa väri mitä tässä maailmassa en voi sietää.. Pienen panikoinnin jälkeen kangas pääsi pyörimään koneeseen vielä keltaisen värin kanssa. JepJep. Illan savawayhin lähdettiin siis näillä tarvikkeilla.
Ja teemanahan oli ommella jotain pikkujouluista. Ei paljoa naurattanut.
Yllättäen monen tunnin panikoimisen jälkeen pääsin yhteisymmärrykseen itseni kanssa mitä tästä hirvityksestä tekisin.
Syntyi tällainen setti. Hamosen tein aijemmin illalla ja paidan Savawayn aikana. Riekalepaidan idea Selian Riikan blogista.
Pesun jäljiltä tuo persikanvärinen hirvitys toivonmukaan rullaantuu vielä paremmin ja paljastaa enemmän tuota mustaa kangasta (:
Ei mikään oma suosikki väriensä puitteissa, mutta neitokainen tykkäsi. Näillä mentiin heti lauantaina tanssitunneille.