Jokunen viikko sitten tein lähikirpparilla ihanan löydön! Eräässä pöydässä minua odotteli Tampellan vanhasta kankaasta tehty pinnasängyn lakana. Ilahdustani nosti vielä sekin ettei vanhan kankaan hinta ollut kuin euron (:
Jokusen päivän ehdin kangasta tässä kotosalla jo hypistellä ja mietiskellä sen tulevaa käyttöä, kunnes muistin erään keskeneräiseksi jääneen projektini. Ostin taannoin talvella kirpulta finlaysonin vauvanmakuupussin tulevan vauvan oleskelualustaksi olohuoneeseen. Oman äitiyspakkauksen makuupussi pyörii kuitenkin aina vaunuissa mukana ja esikoisen kohdalla huomasin tarvitsevani toisenkin. Makuupussin kangas oli kuitenkin beige pohjainen ja koska se ei kuulu suosikkiväreihin olen suunnitellut päällystäväni makuupussin jollain kivemmalla kankaalla kunhan sopiva vain löytyy ja nyt se oli osunut kohdalle! (:
Päällystin vanhan makuupussin käsin ompelemalla sillä ompelukoneeni ei kerrassaan suostunut ompelemaan paksua makuupussikangasta. Työstä tuli kyllä varmasti käsin ommeltuna paljon siistimpikin sillä nyt yksikään sauma ei ole näkyvissä, joten hiukkasen pidempi ompelutuokio ei haittaa ollenkaan (:
Myös siskoni ihastui kankaaseen ja pyysi siitä nuorimmalleen samanlaisen lätsän, minkä vasta ompelin omallenikin.
Kangasta on vielä onneksi jonkin verran jäljellä ja haaveilen lopuista tekeväni vielä parin koristetyynyn päälliset. Ainakin ehkä (: