Kesähattu nro2
26.5.12Pitihän se sitten seuraavana iltana tehdä enemmän lätsämäinen kesähattu, kun omaa silmää yksinkertaisesti häiritsi ensimmäisen lippismäisyys :D Käytössä on vaan sen verran jo ehtinyt todeta, että lippismalli istuu neidin päähän paremmin kuin tämä lätsä. Onneksi tein jälkimmäisestä hiukan isomman niin mahtuu sitten toivonmukaan vielä ensi kesänäkin päähän (:
Tänään tuli käytyä pitkästä aikaa Eurokankaassa, kun erästä tulevaa synttärisankaria varten piti käydä ostamassa paitakangasta. Metsästin tietysti jotain ihanaa keltaista kangasta paitaa varten sillä tuleva synttärisankari on ehkä suurin keltsifani ikinä (: Kotiin päästiin keltaisen kankaan kanssa ja nyt voi olla niin, että kangasta on haettava lisää sillä innostuin ompelemaan omalle neidille kankaasta leggarit :D
Leggareiden kaavan tein neidin suuressa käytössä olevien lindexin leggareiden pohjalta (istuvat meidän hoikalle neidille parhaiten). Samassa innostuksessa ompelin vielä pilvikankaisen kesäbodyn jäljiltä jääneistä jämäpaloista yksinkertaisen hamosen. Aika hyvän näköinen setti yksinkertaisista luomuksista tulikin (:
Kesäneiti (:
2 kommenttia
Neta kyllä aina yhtä tyylikkäänä. Onneksi on niin taitava äiti (:
VastaaPoistaKiittis (: Neiti tosin kyllä edustaa oli sillä sitte mitä vain äidin rupelluksia päällä :D
VastaaPoistaKiitos kommentistasi!