Kaksi vuotta
22.3.13
Meidän vanhempi neito täytti tänään kaksi! (: Neidosta onkin kahden vuoden aikana kasvanut melkoinen neitokainen. Taidot karttuvat päivä päivältä ja ainakin kotioloissa neito on aikamoinen papupata. Tullut kuulemma äitiinsä. Näin hienolle neidolle piti saada aivan yhtä hieno syntymäpäivälahja.
Ensimmäisenä neidon synttärisettiin surautin epäonnen liivarin orava aplikaatiolla. Aplikaatio onnistui melko täydellisesti ja olin siitä niiiiin innoissani. Mekko olikon jo helmakäännettä vaille valmis kun huomasin aplikoineeni kuvan takakappaleelle. Takakappale oli helppo muuntaa etukappaleeksi, mutta etukappaleen muunto takakappaleeksi ei ollutkaan niin itsestäänselvyys. Pienen paniikki-itkun jälkeen kysyin apua ahdinkooni paikallisesta ompelurymästä ja sain onneksi monta hyvää ideaa. Sikaihanaa blogin Kerttu neuvoi lisäämään takakappaleeseen rusetin ja näin sain mekkosen kunnialla valmiiksi.
Liivarin kaveriksi surautin peruspaidan röyhelökoristein. Paidan kaava on oma ja liivarin kaavan olen piirrellyt kaavavaihtareilla, alkuperä ehkä jostain SK lehdestä. Liivarin oranssi velouri on tilattu Fabriinasta ja paidan harmaapohjainen pallokangas Kestovaippakaupasta. Aplikaation velourit omasta tilkkuloovasta.
Mekon takakappaletta paikkailemaan päätynyt rusetti on mielestäni kyllä oiva lisä liivariin. Piristää kummasti muuten yksitoikkoiseksi jäänyttä takakappaletta (:
Vielä eilen yöllä paniikissa kanttailin neidon paitaa, mutta valmista onneksi tuli ilman suurempia kommervenkkejä. Pikaisen paketoinnin jälkeen hipsin paketin vielä neitosten huoneen pöydälle ja aamulla sain herätä paperin repimisen ääneen (:
Sormet eivät ihan aina meinaa tehdä niinkuin neito tahtoisi. Rankkaa olla kaksi vuotias ;)
17 kommenttia
Hienosti korjattu moka, rusettihan kruunaa mekon!
VastaaPoistaEi kyllä tietäis mokaa jos et olisi sanonut :) Kauniin väristä tuo oranssi velour, tuota on saatava ;)
VastaaPoistaHurjan hieno setti ja rusetti on hyvä yksityiskohta, onni onnettomuudessa. :)
VastaaPoistaOnnea neitokaiselle :) Liivaristahan tuli aivan upea, rusetti sopii kuin nenä päähän! Ihastuttava setti kaiken kaikkiaan :)
VastaaPoistaOnnittelut pikkuiselle prinseesalle!
VastaaPoistaIhana pelastus tuo rusetti takana...jos et kertoisi niin me kaikki ajattelisimme että hieno liivarin muokkaus :D
Wau!
VastaaPoistaUpea mekko ja nätti tyttönen :)
Aivan ihana setti taas. Ja toi rusettihan on ihan niinku suunniteltu tuohon.
VastaaPoistaIhana mekko, ja setti kokonaan. Rusetti on ihan superhieno lisä tuohon.
VastaaPoistaKiitos kaikille kovasti kehuista (: Ja rusetti oli kyllä oiva pelastus ja siitä iso kiitos Kertulle! Itsellä meni paniikkivaihde päälle ja löi aivan tyhjää kun olisi pitänyt keksiä paikkailuja. Kertun ehdotuksen lisäksi tuli kyllä monta muutakin ihanaa ehdotusta joilla mekko olisi pelastunut. Onnea on aktiivinen ompeluryhmä <3
VastaaPoistaTosi ihana lahja. Tuo rusetti tosiaan on kuin piste iin päälle :)
VastaaPoistaKiva asukokonaisuus! Ja kätevästi korjattu moka :)
VastaaPoistaVoi kuinka ihana tästä asusta tulikaan! Yksi varmasti parhaista korjauksista, jonka olen nähnyt.
VastaaPoistaKiitos Kertun ;)
PoistaVoi ei, niin hieno!! Vaatteissasi on aina jotain, mitä en ole koskaan ennen nähnyt. Ja yksityiskohtien lisäksi, mitä väriyhdisyelmiä :). Ihana!!
VastaaPoistaMie helotan täällä ruudun takana ihan punasena (: Liikaa kehuja samassa lauseessa <3
PoistaUpea applikointi ja tuo takakappaleen rusetti on ihana!
VastaaPoistaKäyppä muuten kurkkaamassa blogissani, siellä on sinulle haaste ;)
Kiitos haasteesta! (: Yritän muistaa vastailla (:
PoistaKiitos kommentistasi!