Oisko jo kevät?
15.3.13
Tein sen! Tyttöset saivat kevättakit ja minä osallistuin naamakirjan SaVa ryhmän haasteeseen (: Molemmat ovat olleet suunnitelmissa, sekä takkien teko että haasteisiin osallistuminen, mutta jotenkin rohkeus ei ole meinannut riittää.
En omista juurikaan puuvillakankaita ja ideaa takkikankaaksi ei ole oikein ollut. Muutama viikko sitten mielessä alkoi pyöriä josko Majapuun teettämästä nukenvaunutrikoosta uskaltautuisi tekemään tikkivuorellisen kevättakin. Onneksi Tosimummo postasi pari viikkoa sitten "Hurmuri"- froteesta tehdyn takin ja niinpä päätyi meilläkin velourit kevättakkiin. Veloureihin silitin vain tukikankaan nurjalle puolelle, kuten Tosimummokin oli tehnyt froteen kanssa.
Vanhempi neidoista sai nukenvaunu-kuosisen takin. Tehosteena takissa Ikasyrin mustapohjaisesta sydänvelourista tehdyt taskut.
Nuorempi sai samanmoisen takin, mutta väritys toisin päin. Takin kaavana käytin OB 6/2012 "Mörrimöykky" -hupparia. Lisäsin vain pituutta, levensin helmaa, tein erilaiset taskut ja hiippahupun. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun en kaventanut OB:n kaavaa ollenkaan.
Sisäpuolella kokolappu ja ripustuslenkki. Arvatkaa vaan unohdinko lenkin ensin ja sain purkaa.. Takkien harmaa erittäin notkea tikkivuori on EK:sta ja rengasvetoketjut Royal-tuotteelta.
Vanhemman neidon takki meinasi jäädä vähän pussille takapuolelta, mutta lisäsin sinne tuolaisen "kiristystampin".
Takkien kaveriksi vielä molemmille neitosille Modan 7/2012 ruttupipoa mukaillen pipot. Molempien pipot tehty siskon vanhoista t-paidoista (: Värit alkoivat mennä vähän turhan harmoonisiksi niin molemmissa pipoissa tehosteena takeista poikkava väriraita (:
Nukenvaunukangaskin loppui ennen nuoremman neidon takin taskuja kesken, mutta onneksi avasin suuni paikallisessa ompeluryhmässä (:
Tartuin ennen joulua Sandran blogissa olleeseen hyvänmielen- haasteeseen ja sen nimissä sain nyt Sandralta taskupalat. Taskupalojen lisäksi mukana oli myös herkkuja, jotka ovat kyllä jo kadonneet parempiin suihin (:
Normaalisti haasteessa lähetetään eteenpäin jotain itsetehtyä, mutta näin tämä oli parempi kuin hyvä! (: Kiitos vielä hirmuisen paljon!
Nytpä siis minä pistän haasteen eteenpäin:
Hyvän mielen -haaste
Kolme ensimmäistä kommentoijaa voi osallistua haasteeseen
laittamalla sähköpostilla yhteystietonsa.
Jokainen heistä saa minulta pienen yllätyspaketin
Jatka haastetta omassa blogissa eteenpäin.
♥
Mukaan haluavat voivat laittaa viestiä tähän postaukseen
ja sen LISÄKSI laittakaa osoitetietonne minulle sähköpostiin:
miiinullekko(at)gmail.com
huomaathan, että osoitteessa on kolme i:tä
Kolme ensimmäistä saavat minulta jotain itsetehtyä noin kuukauden sisällä (:
28 kommenttia
Aivan ihanat takit! Pitäiskin joskus kokeilla velouria ulkovaatteeseen. Haasteeseen tekis mieli osallistua, mutta kun blogissani oli sellainen ihan vasta, niin annetaan mahdollisuus toisille. :)
VastaaPoistaps. tulihan mekko perille?
Kiitos vaan mekko tuli perille (: on pitänyt kiittää, mutta kaiken keskellä se on unohtunut :/
PoistaNäissä takeissa ja pipoissa miellyttää omaa silmää oikeastaan ihan kaikki. Upeeta!
VastaaPoistaKiitos! Vanhempi neito on niiiiin innoissaan omastaan (:
PoistaTosi kivat takit on! Minulla on ne vielä suunnitelu vaiheessa :). Ja osallistun mielelläni haasteeseen.
VastaaPoistaIhana, että tartuit haasteeseen (: pistäthän spostia niin yritän kehitellä jotain näppärää
PoistaIhanat takit ja kiva haaste. Ruttupipoista tuli kivat, kun laittoi hieman tehostetta mukaan.
VastaaPoistaMukaan haasteeseen? ;D
PoistaMukana ollaan :). Ihan huippu haaste!
PoistaIhanat, ihanat kertakaikkiaan!!
VastaaPoistaKiitos hirmusti (:
PoistaMahtavat. Itsellä samainen velour odottaa edelleen kaapissa, annoit potkun pyllyyn tehdä siitä jotain. Kiitos.
VastaaPoistaMinäkin tämän kankaan kanssa olisin sen potkun tarvinnut ;D Ihana kangas mutta inspis ollut hukassa.
PoistaIhanat takit. Lasteni mummi on luvannut tytölleni takin tuosta tyttövelourista. Laitankin linkin hänelle;)
VastaaPoistaIhmeessä ;) on mielestäni täydellinen takkikangas <3
PoistaOnpa ihanat takit!
VastaaPoistaKiitos (:
PoistaJälleen kerran ihania ompeluksia :)
VastaaPoistaKiitos Petra (:
PoistaVautsi, mitkä takit lapsosilla! Innoittavaa!
VastaaPoistaMielettömän hienot takit! :)
VastaaPoistaTodella upet takit =)
VastaaPoistaNo kyllä on upeat! Niin siistin näköisesti ommellutkin! Ja nuo pipot on ylisuloiset!
VastaaPoistaAina mulla muutama mutka ompeleista löytyy ;) Olen onneksi oppinu antaan itelleni moiset anteeksi (:
PoistaIso kiitos kaikille kehuista! (:
VastaaPoistaAivan todella ihanat takit ja pipat tytöt saaneet!
VastaaPoistaTosi nätit takit ja pipot on ihan huiput! :) Sattumalta löysin blogiisi ja ihan mahtavia ompeluksia! :D Lukijaksi jäin!
VastaaPoistaIhana juttu että jäit lukijaksi! (:
PoistaKiitos kommentistasi!