Yhdelle siskoista
31.8.14
Viime kesänä toinen nuoremmista siskoistani osti Metsolan aleista kankaan josta toivoi paitaa. Lupasin ommella paidan seuraavan kerran kun sisko suvaitsee saapua Suomen toiselta puolelta kylästelemään. Melkein vuosihan siinä menikin, että harvinainen vieras meille saapui.
Siskon toiveena oli paita rusettisomisteisella taskulla.
Sekä jokin pitsiyksytyiskohta, joka löytyy hiharesorin saumasta.
Kauluksessa tuollainen tamppi- yksityiskohta.
Paidan leikoin summissa ja aikasen sopiva tuli.
Tästä paidasta innostuneena sisko kysyi, josko voisin tehdä toisenkin paidan. Visiitti eurokankaaseen ja sisko löysi palalaarista mustan tähticollegen.
Tällä kertaa en saanut minkäänlaisia ohjeita ja loppujen lopuksi paidasta tuli tällainen.
Paidassa on iso huppu joka menee edestä ristiin.
Kengurutasku edessä puhelimelle ja muille härpäkkeille.
Sisko ei nähnyt ensimmäisen paidan leikkaus- ja ompeluoperaatiota, mutta tämän toisen yksilön tekoa seurattiin sitäkin tarkemmin vierestä. Millintarkalla siskolla tuppasi olemaan hieman sulattelua suurpiirteisessä työskentelyssäni.
Tästäkin paidasta onneksi tuli tykätty! Vaikka taskua ei millilleen paikoilleen mitattukkaan..
Sanoisinpa, että meiltä lähti melko tyytyväinen sisko (: Katsotaan saadaanko sama vieras hieman nopeammalla aikataululla ensi kerralla kylään ;)
7 kommenttia
Ihania paitoja! Kyllä sinun siskon nyt kelpaa! =)
VastaaPoistaHienot paidat, tähticollege on tosi kivan näköistä! Ties vaikka sisko mallia katsottuaan tulee ensi kerralla itse tehdyssä paidassa. :)
VastaaPoistaIhana varsinkin tuo tähticollege!
VastaaPoistaOi miten ihanat :) ja näyttää sopivan sinun siskolle älyttömän hyvin, selvästi on oma väri tuo pinkki :)
VastaaPoistaVautsi mitkä paidat!
VastaaPoistaIhan sikamakeet paidat!
VastaaPoistaIhania paitoja! :) pitäisin itsekin!!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi!