Lahjus
21.9.14
Minulla on ihana ystävä, joka ihastui tähän Metsolan Pupu Tupuna- kankaaseen. Samainen ystävä odottaa kolmatta lastaan ♥ Oman neitosen mekon jäljiltä jäi pienet palat tätä ihanaa kangasta ja odottaja sai tulevalle pienokaiselle siitä jumpparin.
Kaava on oma räpellys. Halusin hoikan mallisen jumpparin, joka kuitenkin olisi helppo pukea pienelle. Siispä vetoketju ulottuu ylhäältä lahkeeseen asti.
Vetoketjun alle taiteilin punaisesta resorista listan, ettei vetoketju pääse nipsaisemaan pienen ihoa. Sama lista taittuu myös kätevästi vetoketjun eteen suojaksi, ettei vetoketju nipsaise myöskään leukaa.
Pupujen kaveriksi päätyi luonnonvalkoista joustocollegea ja hupun vuoritin Verson ja Pehemiän 'Kukkapeilillä'. Samaista kukkapeiliä jäi vielä palanen ja syntyi muutama body ja parit housut.
Bodyn kaavana OB:n Happy Squirrel (1/2012). Ainoana kaavamuutoksena lisäsin "tumppuhihat", joiden tekoon aikaisemmin tein pienen ohjeenkin. Housut puolestaan OB:n haaremihousut lehdestä 1/2011.
Yritin tehdä vaatteista unisex- vaatteita niin käyvät sitten tytölle tai pojalle. Kai poikakin muutaman kukan kestää? Mutta koska pienokaisesta on ennustettu tyttöä, tein vielä liivarin.
Kaavan muokkasin OB:n 4/2012 'Snail Walk' potkareista. Pienen pieni mittavirhe kävi henkseleitä piirrellessä, joten jouduin hieman soveltaen jatkamaan niiden pituutta. Ehkäpä kuitenkin välttänevät näinkin. Puna-valkoinen vinoraita on Metsolan joustocollegea.
Vaatteista jääneistä tilkuista ompelin vielä tilkkupeiton.
Tällainen setti lopulta matkasi ystävälle (: Näitä pieni vaatteita on kyllä ihana ommella ♥
21 kommenttia
Ihana setti! Tuo peitto on mielettömän nätti :)
VastaaPoistaAivan huippu setti! Melkein vauvakuume iskee, kun noin ihania vaatteita katselee...
VastaaPoistaSiis aivan ihanat! Tuo peitto kruunaa kaiken. :)
VastaaPoistaHuikean hieno setti!
VastaaPoistaSun ystävät on kyllä onnellisessa asemassa, kun saavat näin huikean hienoja paketteja pienille! Tuollainen vetoketjun suojaus on todella hyvä idea. Pupu Tupuna on niin <3.
VastaaPoistaSaanko minäkin tällaisen setin jos alan lisiä? Voisi nimittäin nopeuttaa päätöksentekoa!
VastaaPoista- Tampereen Martta T
Ihanat lahjat! Terkkuja esikoiselle, hän on valloittava ja oon niin otettu, kun syliinkin tuli ;)
VastaaPoistaTodella upea setti pienokaiselle! :)
VastaaPoistaKiva setti :)
VastaaPoistaOoooooo! Mun vauvakuume nousi maximiin tämän nähtyäni! Aivan ihana setti! :)
VastaaPoistaOi. mikä ihana setti!
VastaaPoistaWow mikä setti! Hurjia lahjuksia työ taiotte, ihania ihan jokaikinen!
VastaaPoistaOij. Mahtavat värit ja ihanat vaatteet. Tuo pupup tupuna kangas on kyllä ihana.. yks lemppareista tällä hetkellä.
VastaaPoistaEikä miten suloisia vaatteita ja ihana lahjakokonaisuus!
VastaaPoistaIhanan söpöjä pieniä ompeluksia! <3
VastaaPoistaHuisin ihanan iloinen setti! Niin suloisia ja lahjan saaja on kyllä onnen myyrä, kun on tuollainen ystävä!
VastaaPoistaIhan mieletön setti!!! Ihanan raikkaat ja iloiset värit! Tykkään ihan täysillä <3
VastaaPoistaIhania vaatteita olet ommellut. Tuo Pupu Tupuna jumppis on tosi nätti. Olisi ilo pukea vauva noihin vaatteisiin!
VastaaPoistaVoi hyvänen aika miten söpö setti!! Ihanaa värien iloittelua!
VastaaPoistaKatsoin ensin että ihana huppuhaalari vauvalahjaksi. Mutta sehän olikin yksi osa suurempaa kokonaisuutta. Ihan mieletön vaatepaketti! Saaja on varmasti onnellinen tästä :)
VastaaPoistaIhan liian ihanat! Ja mahdottoman runsas lahja ystävälle!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi!