Humputtelutakki

10.8.11



Löytyi Ottobre 4/2010 lehdestä niin ihana takki pienille tytöille, että pakkohan meidänkin piikan oli sellainen saada! (: Pitkään olen tällaista kaupunki/kylästelytakkia piikalle haaveillut, mutta kankaan valinta on tuntunut ylivoimaiselta. Yllättäen kuitenkin IKEAsta löytyi omalle kukkarolle sopivan hintainen takkikangas. Vuorikankaan ystävällisesti kustansi luonamme asuva lemmikki 


Luonnollisesti, itselleni tyypilliseen tapaan, en pystynyt ohjeita täysin orjallisesti noudattamaan ommellessani, mutta takista tuli mielestäni oikein soma, vaikkakin hupun vuori olisi mielestäni voinut onnistua paremminkin (: Onneksi kuitenkin piika näyttää takista pitävän! Ainakin siihen malliin takkia on joka sovituskerralla maisteltu (:






Näin Jälkikäteen, kun takki luonnollisesti on jo ommeltu, alkoi takin valkoinen pohjanväri mietityttää sillä neidin tämänhetkinen ruokasuosikki on ehdottomasti mangosose, jota en tuppaa valkoisista vaatteista saamaan irti niin millään. Täytynee pitää takki piilossa mangososepäivinä (:


Lehdessä takin kaveriksi oli ommeltu ihana pupunkorvahattu, joka on itselläkin haaveissa tehdä, kunhan vain kangaskaupassa käydessäni muistaisin hattuun kankaat ostaa. Tänäänkin ihan kauppalapun kanssa Eurokankaassa kävin, mutta silti puolet asioista mitä piti hankkia jäi ostamatta. Ehkäpä ensi kerralla (:






Saattaisit myös pitää

2 kommenttia

Kiitos kommentistasi!