Riemulista
7.2.13Riemulia oli saatava kun näin sen Verson puodissa myynnissä. Varmuudeksi otin sitä metrin, kun en tarkkaan tiennyt mitä siitä tekisin. Kankaan saavuttua tein vilkaisun tyttöjen vaatelaatikohin ja totesin, ettei neideillä ole akuuttia tarvetta vaatteille. Kankaiden säilytystila on hiukan kortilla, joten sain hyvän syyn rohmuta koko kankaan itselleni!
Tein pitkänmallisen hupparin, jossa helmassa korkea resori. Vetoketju sivussa tykkään epäsymmetrisistä asioista ja hupu johon yhdistin korkean kauluksen. Hihoissa tietty ne kissankäpälät pitkät resorit. Leveämmässä etukappaleessa helmassa tasku, jossa rusettikoriste. Huppari tehty omalla kaavalla.
Riemuli suorastaan huusi päästä yhteen Majapuun marjapuuron värisen resorin kanssa, jonka vuoksi toinen hiharesori marjapuuronvärinen ja toinen musta. Hupun vuori melkein saman väristä interlocktrikoota Kangastukusta. Samalla trikoolla vuoritin myös vetoketjun molemmilta puolin, jottei hurmurin nurja puoli näy kun vetoketjua pitää auki. Huppari ei siis ole vuoritettu kokonaan.
Mieskin yllättäen tykästyi kyseiseen kankaaseen, joten hiukan harmittaa etten tilannut sitä enempää. Onneksi kuitenkin pidin pääni ja tein kankaasta itselle. Pimeässä otetut kuvat eivät ehkä anna oikeutta hupparille, mutta se on kyllä eittämättä hienoin huppari jonka omistan (:
P.S Tarkkasilmäiset ehkä huomasivatkin taskun reunassa olevan ompelumerkin omalla kuvallani (: *hih* Vihdoin sellaiset ihanuudet turhakkeet sain tilattua.
P.P.S Viime postauksen jälkeen tuli hirveästi uusia lukijoita. Ihanaa! (: Kaikille kovasti tervetuloa!
27 kommenttia
Vau, kuinka hieno ja ihana!! :)
VastaaPoistaKiitos! Ihme mielenvikasuus iski ku piti saada vaaleanpunaset yksityiskohdat :D
PoistaTosi ihana huppari <3
VastaaPoistaMielekäs myös päällä (:
PoistaIhana tuo rusettitasku. Miten ihmeessä sie keksit kaikki yksityiskohdat.
VastaaPoistaNuorenahan halusin vaatesuunnittelijaksi ;)
PoistaTosi upea ja toi rusetti sopii ihanasti! :)
VastaaPoistaMinustaki tuo rusetti kruunaa kaiken (:
PoistaKaunis! Yksinkertaisesti :)
VastaaPoistaMyös vanhempi neidoista kehu, että äiti on kaunis kun pistin tämän päälle (:
PoistaTämä on kyllä aivan huippuihana, niin kuin edellisen postauksen mekkokin!
VastaaPoistaKiitos (: Molempien toteutus onnistui yllättävän hyvin.
Poistamahtava!
VastaaPoistaPidän itsekkin ;)
PoistaSiis huippu ja metri riitti? Mullakin ois tätä jonkinlainen pala vielä, täytyy mallata saisko siitä itelle jotain!
VastaaPoistaJuu metri riitti hyvin. Jäi vielä kangasta ihan sellanen hyvä pala, että saa muksuillekki vielä jotaki pientä (: Ei muuta ku mallaileen ;)
PoistaHieno =)
VastaaPoistaKiitos (:
PoistaTosi hieno, jännä huppuratkaisu. Minä suunnittelin yhdistäväni kankaaseen pinkkiä. Tilasin vain sen verran vähän kangasta, ettei sitä riitä kuin tytöille, itse jään nuukuuksissani ilman. :/
VastaaPoistaPinkin kanssa varmaan myös todella hyvän näköinen! (: Itseäkin vähän harmittaa etten tilannut enempää kun mieskin tosiaan kankaasta yllättäen innostui o.O
PoistaAivan älyttömän hienoja luomuksia ja miten siistiä jälkeä! Selailin siis vähän muutakin, tälläisiä blogeja on mukava lueskella :)
VastaaPoistaKiitos! Kiva kun jäit lukijaksi (:
PoistaIhana ja erilainen...
VastaaPoistaAivan valloittava! Ja muutenkin ihania luomuksia olet tehnyt aikaisemmin. Sattumalta törmäsin blogiisi ja jään mielenkiinnolla seuraamaan jatkoa =) Tuo mustavalko-paita korkealla kauluksella keltaisella vuorella ja napeilla on herkku!
VastaaPoistaKiitos kehuista! Ja ihana kun jäit lukijaksi (:
PoistaTaas niin ihana :) Ja monimutkainen, kuten aina.
VastaaPoistaOletko huomannut voittaneesi arvonnassani? Laitapa pikaisesti viestiä! :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi!