Perusvaatetta vol1
17.8.13Kaapin kätköistä löytyi viime syksyn ihanuuksia, ruskeapohjaista Paapiin kettua ja vaaleanpunaista bambia juuri sopivasti isomman neidon paitojen verran. Mutta koskapa tämä äiti tykkää pukea neitokaisensa samoin, alkoi armoton kankaiden metsästys, jotta saataisiin neidoille samanlaiset setit. Onneksi apu löytyi melko läheltä. Kiitos Pikkupippuri ♥
Myös ketuista perus raglanpaita. Vain napitushalkio molempien paidoissa raglansaumassa. Melkoisen taistelun takana muuten nuo napinlävet, mutta välttänevät nyt kuitenkin..
Paidat olivatkin tämän urakan helpoin osuus. Näitä housuja pelkällä ompelukoneella tikuttaessa menikin sitten tovi jos toinen. Molemmille kolmet taskulliset housut velourista. Kolmet samanmoiset molemmille jo leikattuna odottamassa ompelijaa... Ja laitoinpa molempien pöksyihin sen verran kasvuvaraa, ettei tarvii seuraavaan vuoteen samaa urakkaa enää käydä läpi.
Huomaa jo kuvien laadustakin, että se syksy sieltä kovaa vauhtia on tulossa :/ Neitojen kuvailutkaan eivät oikein ottaneet onnistuakseen sillä nuorempaa tuppasi hiukkasen kiukuttamaan äidin kameralla häsäys...
20 kommenttia
Mä tein viimeisimpään ompelukseeni napinlävet ja edellisistä olikin sellaiset 20 vuotta. Ei ole kyllä mukavin homma se. Niillä voi vielä näppärästi onnistua pilaamaan jo muuten valmiin vaatteen.
VastaaPoistaKauniita vaatteita ja ihania yksityiskohtia jälleen. Mulla olisi sama perusvaatteiden ompeluruljanssi edessä. Ja ne pipot... Puuh!
Joo tuota pipo ompelua en uskalla edes ajatella :D Aina tuntuu menevän jokin pieleen.
PoistaIhania vaatteita,peruspertsakin näyttää hyvältä kun on kiva kangas ja siihen malliin joku pikku jippo :)
VastaaPoistaTosi kauniita vaatteita ihanilla neidoilla.
VastaaPoistaIhania vaatteita ja olen ihan myyty juuri nyt tuollaiselle keltaiselle velourille!!
VastaaPoistaVaude! Ihanat noi napit tuossa, vaivannäkö kannattaa :)
VastaaPoistaIhanat setit! Ja noi napit kyllä on piste i:n päällä!
VastaaPoistaKauniita ja ihania vaatteita! Kyllä kelpaa noissa käydä arkeen!
VastaaPoistaKannatti jakaa kankaat <3, sen lisäksi että on ihanaa auttaa niin valmiiden luomusten ihailu on vähintään yhtä suuri nautinto! Mainioita vaatteita. Minullakin alkaa vellukausi, on siis syksy.
VastaaPoistaTäällä se lime velour onneksi odottelee leikkaajaa ;)
PoistaAnteeksi vaan, mutta ei nämä vaatteet ole mitään peruskamaa. Niitä saa kaupasta. Sitä paitsi olet maustanut kaikki jollakin ihanalla.
VastaaPoistaKiitos Sanne-Maija (:
PoistaVoi kun on ihania vaatteita <3
VastaaPoistaIhanan syksyisiä vaatteita. Innostaa itseänikin housujen tekoon :)
VastaaPoistaSe on kyllä melkoinen urakka tuo housujen ompelu, mutta tässä kun noita valmiita housuja neitojen päällä on katsellut niin kyllä se kannattaa (:
PoistaIhania vaatteita. Jää ihan silmät kiinni noihin vaatteisiin :)
VastaaPoistaTuo on kyllä suloista, kun lapsilla samanlaiset vaatteet. Meillä vaan nuorempi on niin pieni vielä, että ei oikein onnistu. Mutta jo puolenvuoden päästä varmaan. :) Toinen juttu, käytin sullakin näkynyttä ideaa ruttupiposta ja pitsistä. Käypä kurkkimassa, millainen pipo muutti meille. :)
VastaaPoistaIhanaa tuo kettu kangas, mistähän sitä saisin? :)
VastaaPoistaSe on Paapiin suunnittelema ja Noshin teettämä kangas viime syksyltä. Ei varmaan saa enää mistään nettikaupasta :/ Kannataa huhuilla vaikka facebookin kangashamsterit ryhmässä josko jollain vielä palanen kettuja löytyiai eteenpäin myytäväksi (:
PoistaVautsi, nämä on hienoja! Ei ollenkaan tylsiä peruspertsoja :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi!