Jemmaillaan

22.9.13


Verson puodin Jemma ehti jo loppua ennen kuin tajusin, että siitä on saatava itselle koti leggarit. Kangashamstereiden kautta suoritin pieniä vaihtotoimenpiteitä ja jee sain kuin sainkin itselleni ne leggarit!




Ja koska kangasta jäi vielä jonkin verran, sai meidän vanhempi neitokainen siitä tunikan. 

Tätä tehdessä ylitin ehkäpä itseni sillä ensimmäistä kertaa ikinä tein tuplahihat ja vieläpä aivan oikean resori- nappitushalkion! Tuplahihoihin hyvä teko ohje löytyi Tosimummon- blogista



Jemmalle kaveriksi mustaa trikoota tuplahihoihin sekä taskuun. Kanttaukset okran värisellä resorilla.



Lopuista kangassuiroista neidolle vielä pääpanka. Näitä täytynee tehdä lisääkin. Saisi isikin näppärästi laitettua neitosten tukkaa  ;)






Hyvinsyödyn viikonlopun jälkeen kaipasin jotain rentoa päälle laitettavaa ja vetaisinki eilen illalla päälleni raskausaikana kirpulta hankkimani mustan perustunikan. Mies alkoi nauraa ja vihjaili, että näytän siltä kuin olisin vetänyt jätessäkin päälleni. Koskapa en ole niitä ihmisiä, jotka näyttävät hyvältä vaikka jätesäkissä, modasin tunikaa hiukan aamulla nopeasti.

Tässäpä alkuperäinen tunika.


Ja tältä se näytti nopeiden muokkauksien jälkeen. 



Kaula-aukkoon hiukan muotoa resoritampilla ja napilla, sekä toiseen sivusaumaan tasku samanmoisella tamppi- systeemillä.




Ei enää muodoton säkki ja kehtaa jo taas käyttää ihmisten ilmoillakin (: Ja on kuitenkin vielä sen verta rento, että piilottaa hyvinsyöneen ihmisparan pömppiksen ;)



Rentoa sunnuntaita! (:

Saattaisit myös pitää

10 kommenttia

  1. Niin ihanat väriyhdistelmät!

    VastaaPoista
  2. Ompas hienot! Tuo jemma osaa yllätää vaatteena, niin raikas ja samalla vähän retro=)

    VastaaPoista
  3. Ihana! Sä olet kyllä melkoinen modaaja <3

    VastaaPoista
  4. Aivan mielettömän kivat leggarit! ..ja mekko kans. Itellä kangas jäi muhimaan kaappiin, kun en osaa päättää, mitä teen siitä. :)

    VastaaPoista
  5. Ihan älyttömän hienoja taas kaikki!!
    Tuosta Jemma-kankaasta tehty tunika on ollut viime aikoina ihan mun suosikkivaate. Saisi olla enemmänkin puna-valkoisia kankaita.

    VastaaPoista
  6. Ai että on ihania ja mikä modaus!

    VastaaPoista
  7. Onpas herkut väriyhdistelmät ja kivoja ideoita ja yksityiskohtia taas vaatteet pullollaan :)

    VastaaPoista
  8. Tuo jemma on kyllä niin <3 kangas!

    VastaaPoista
  9. Tuo jemma on kyllä ihanaa! Ja mielettömän kivat vaatteet olet ommellut teille!

    VastaaPoista
  10. Täällä toinen joka jäi ilman jemmaa :( Mutta hieno modaus tunikalle :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!