Syksy?

19.7.14

Kyllä se helle edelleen siellä ulkona paahtaa, mutta ainakin täällä meillä syksy kummittelee jo uhkaavasti mielessä. Syksyn lasten Ottobrekin ilmestyi jo ja niin monta kivan näköistä kaavaa sieltä löytyi että päädyin ostamaan irtonumeron.

Verson 'Maijat' ovat jo tovin odotelleet kaapissa sitä täydellistä kaavaa ja pienillä muokkauksilla uuden OB:n  'Banana Sweet' sopi tarkoitukseen täydellisesti. Nuorempaa neitosta eivät niin maijat innostaneet, joten neitokainen sai mekon Metsolan tupupupunoista.

Maijojen ja Tupupupunoiden kaveriksi halusin Selian musta-valkoraitaista joustocollaria, joten muokkasin kaavan raglanhihaiseksi. Myös kaavassa oleva napitushalkio leveni sillä en tahtonut päättömiä pupuja tai Maijoja neitosten mekkoihin. Luonnollisesti OB:n kaavoille tyypillisesti kavensin kaavoja myös jonkin verran.. Myös pitkät hiharesorit päätyivät näihin mekkoihin.



Tässäkohtaa täytyy myös hehkuttaa Selian Riikan palvelua. Harmikseni en ehtiny nappaamaan Selialta tuota mustavalkoista-raitajoustocollaria kun se ensimmäisen kerran tuli myyntiin. Onneksi ihana Riikka tilasi kangasta lisää ja sain oikein tekstiviestin kun kangas oli taas tilattavissa. Huikeaa palvelua Tuo raitakangas on nimittäin sellainen, että sen voi yhdistää lähes jokaisen kaapistani löytyvän joustocollarin kaveriksi. Täydellinen kangas siis (:


Napitushalkio ei aukene kuin muutaman sentin matkalta sillä mekon saa näppärästi päälle myös niinkin. 

Myös huppu muuttui leikellessä normaalista hupusta hiippahupuksi.

Alkuperäisestä kaavasta ei taida olla jäljellä kuin idea, mutta ainakin tästä omastani tuli kaikinpuolin toimiva. Pari muutakin joustocollaria kaapissa taitaa huudella päästä mekoksi juuri tällä samalla mallilla (:

Syksyn OB: body 'Sausage Dog' toispuoleisine kirjekuori kiinnityksineen vaikutti myös hauskalta kaavalta. Niinpä muokkailin sen omaan tarkoitukseen sopivaksi. 

Kaverilta saadut tilkkupalat Verson 'Ystävät yhdessä' kankaasta päätyivät siis tällaisen muotoon bodyn innoittamana.


Toinen hiha normaali, toinen raglan. Etukappaleella raglanhiha on pyöristetty ja ommeltu etukappaleen päälle.


Raglanin kanttiin päätyi muutama Prymin timantti koristeeksi.

 Kangastilkuista löytyi muutama ehjäkin kuva joten ne tikkailin ihan suoralla ompeleella koristamaan paitojen etuosaa.


Vieläköhän sitä uskaltaa surauttaa muutaman kesävaatteen vai onko sitä vain suosiolla siirryttävä jo näihin syksyisempiin..?


Saattaisit myös pitää

15 kommenttia

  1. Todella onnistuneita töitä:) Ainahan sitä muutaman kesävaatteen vielä tekaisee, eikös;) luotetaan siihen, että lämpöä riittää.

    VastaaPoista
  2. Nyt on taas niin ihania vaatteita että sanat ei riitä. Ihanaa että teit tuon hupputunikan.

    VastaaPoista
  3. Tosi hienoja kaikki, mutta varsinkin Maijat- huppari :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten mahtavia juttuja teidän tytöt taas saaneet. Paidoissa nerokas idea ja todella hieno lopputulos!

    VastaaPoista
  5. Sinulle kyllä pitäisi antaa vaatteiden yksityiskohtien nerokkaista ideoista jokin palkinto! Nämä ovat jälleen niin huikeat ja ihanat. Erityisesti tykästyin paitojen raglansauman kanttaukseen ja koristeluun, idea joka sopii monen ikäiselle.

    VastaaPoista
  6. Uskomatonta, taasen :D Niin on syötävän ihania kaikki! ja ai että tuo puputupunakangas <3

    VastaaPoista
  7. Nuo huppumekot on ihan tosi hienoja.. Ja tosi kivoja ideoita sinulla...

    VastaaPoista
  8. Täällä taas yhdistelytaikuri on ollut ahkerana! Ihanat kankaat ovat heränneet uuteen kukoistukseensa kaikkine yksityiskohtineen. Niin ihana kangas, kun tuo Maijat onkaan, niin painiskelen juuri tuon yhdistelyjutun kanssa. Tuon bodynkin idean uusiokäyttö on huippu. Ihailen.

    VastaaPoista
  9. Mekot ovat aivan ihania (no tietty muutkin, mutta ne erityisesti)! Ihan säikähdin tuota hiippahuppua, että mitä ihmettä - tein viime viikolla itse samaisen mekon hiippahupulla, ilman nappihalkiota tosin. ;)

    VastaaPoista
  10. Ihan älyttömän upeet mekot! Tosi kiva malli ja hyvät värit :)

    VastaaPoista
  11. Voi miten kivoja ideoita ja ihania toteutuksia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!