Irvistelen
3.7.12Tällä hetkellä uuden tulokkaan johdosta melkein kaikki aika tuppaa menemään uuden arjen opetteluun (: Ompeluaikaa ei enää juurikaan ole sillä silloin kun molemmat lapset nukkuvat väsyttää itseäkin jo sen verran, että on mentävä unten maille. Onneksi ehdin sen verran viime viikolla netin ihmeellisessä maailmassa pyörähtää, että huomasin ettei liandlon irvikissakangasta löytynyt enää kuin Selia shopista. Kangas on ollut jo pitkään hankintalistalla, joten sitä oli tilattava ja nopeasti, ettei se pääsisi sieltäkin loppumaan. Kankaan kotiuduttua ihana irvikissa pääsikin heti vanhemman neidon mekkoon seikkailemaan. Neiti kun on kasvanut nyt niin kovasti, että uutta vaatetta jo vaatekaappin kaivattiinkin (:
Mekon kaava on täysin oma räpellys minkä ehkä kauluksesta huomaakin. Tarkoitus oli tehdä kaulukseen "pieni" aukko, joka suljettaisiin napilla. Jokin meni kuitenkin mitoituksessa pieleen ja reijästä tulikin ihan liian suuri. Jotta mekosta sai vielä pidettävän jouduin lisäämään reijän alle kangastilkun. Myös nappi pääsi kaulukseen peittelemään epäonnistumiseni jälkiä :D Lopputulos on kyllä mielestäni onneksi hyvän näköinen (:
0 kommenttia
Kiitos kommentistasi!