Siinäpä ois, kaksi ikuisuusprojektia jotka vihdoin sain valmiiksi. Jouluna aloitettu neuletakki on odotellut toista hihaa toissapäivän asti ja kierrätysfarkut taas ovat odotelleet saksimistaan viime kesäkuusta.
En enää juurikaan neulo tätä nykyää ja jos neulon niin tuotokset jäävät aina harmillisesti kesken. Muutama päivä sitten alkoi kutkuttaa ajatus neuloa nuoremmalle villatakki. Olin kuitenkin kerrankin fiksu ja päätin, että vanhemman muksun villatakin on valmistuttava ennen uuden aloitusta.
Villatakki on tehty "Jämälangasta"- kirjan innoittamana. Etu ja takakappale koostuvat erilaisista neulepaloista. Lankana oli Novitan isoveli ja keriä taisi kulua neljä. Värikkäät napit taas Tiimarista (:
Takakappaleen kuviot (:
Neidon kierrätysfarkut on saksittu omista vanhoista kahden euron äitiysfarkuista. Kaavan pohjana oli OB:n "Saimi" jota maustoin lahkeen rypytyksillä ja tehostetikeillä.
Pitkään arvoin farkkuihin tulevaa resorin väriä ja päädyin lopulta ihanaakin ihanampaan Pehemiältä hankittuun musta/valkoiseen raitaresoriin. Yllätyin resorin paksusta laadusta positiivisesti! En myöskään ollut tajunnut kuinka leveää resori on verrattuna tavalliseen yksiväriseen. Tehostetikit saivat värityksensä resorin innoittamana.
Haastavinta loppujen lopuksi näiden kahden projektin valmiiksi saattamisessa taisi olla tuon mustan villatakin kuvaaminen niin, että siitä jotain selvääkin saisi. Ihminen on välillä vähän laiska ;) Josko sitä nyt uskaltaisi ostaa taas vähän lisää lankaa ja neuloa nuoremmallekin jotain.. Sen valmistuminen tosin kestää varmasti aivan yhtä kauan kuin tämänkin tikkurin :D
























Ensisijaisesti kahden



