Pakoilua
25.1.14
Eräs keskeneräinen ompeluprojekti ei nyt oikein ota sujuakseen. Epämieluisten projektien syntyessä voi joistakin toisista pitkään vältellyistä projekteista tulla yllättäen vähemmän epämieluisia ;) Niinpä tursuileva tilkkuloovani pääsi V I H D O I N tällä viikolla harvennuksen kohteeksi. Ja pääsin sujuvasti välttelemään sitä toista ompelusta ;)
Kaikissa taustana fleece ja kanttaukset on tehty resorilla. Näillä vauvan peitoilla on kokoa 73 x 89cm.
Kiukkupylly-peitto on ainut joka jää majailemaan meille ja siihen olikin hyvä tehdä kaikki mahdolliset virheet. Kanttailin peitot kantinkääntäjällä ja tämän ensimmäisen tehtyäni totesin, että kaikki reunat tuli vahvistaa tukinauhalla ennen kanttailua. Tällöin vältyin seuraavissa peitoissa reunojen kupruilulta.
Kolme viimeistä peittoa ovat jo löytäneet itselleen uuden kodin. Katsotaan mikä nuiden kahden jäljelle jääneen kohtalo lopulta on.
Kolme odottelisi vielä taustakangasta ja kantteja tuolla ompelupöydällä.. Mysteeriksi jää koska jaksan köpytellä ostamaan lisää fleeceä, jotta loputkin peitot valmistuisivat :D
*EDIT*
Tässä tarkempi kuva tuosta kantin päiden liitoskohdasta.
19 kommenttia
Mulla on ihan samat suunnitelmat! Minkälaista tukinauhaa käytit?
VastaaPoistaMulla on karnaluksista ostettua tukinauhaa, jossa siis liima toisella puolella. Sitä samaa käytän niitten saumojen tukemiseen mihin tulee esim. vetoketjut (:
PoistaIhan törkeen hienot! Voi ku oot ollu ahkera. Mulla ei ehkä vaan oo noin kivoja tilkkuja.
VastaaPoistaIhania tilkkupeittoja oot tehnyt. Itselläkin odottaa tilkkupeitot tekijäänsä kun vaan saan aikaiseksi ja jaksan.
VastaaPoistaOn noissa ollut homma, kun olet palasia leikellyt! Ja oletpa muuten taas saanut niin ihania väriyhdistelmiä aikaiseksi, ettei ole tosikaan. (Itsellä ollut kohta vuoden kesken trikootilkkupeitto...)
VastaaPoistaIhanat!!!! <3
VastaaPoistaTuo hurmuri <3
Ooohh! Ihanaa terapia-ompelua. Voi kun viitsisi. Nuo tilkkulaatikot tursuavat.
VastaaPoistaVoi että miten nättejä peittoja!! :)
VastaaPoistaIhanaa väriterapiaa! Se käyttämäsi tukinauha ei varmaan ole kovin leveää, että jää kantin alle? Pitääpä tutkailla saako sellaista täältä jostain, olisi kyllä hyödyllistä.
VastaaPoistaSaisko lähikuvaa siitä kantin lopetus-kohdasta? Kiinnostaisi tietää, että miten sen teet.
VastaaPoistaKiitos:) Ihania on kaikki!
PoistaKuinka kauniita peittoja! Mulla on selvästikin ihan liian vähän kankaita, kun olis vaikea kyllä löytää samansävyisiä tilkkuja tarpeeksi :p
VastaaPoistaSuloisia peittoja! Ihania ompeluksia blogissasi muutenkin! :)
VastaaPoistaVoi miten kauniita peittoja <3
VastaaPoistaAivan ihania! Hurmuri ja paratiisin puutarha ja kaikki ihania! Oot ollu aikaansaava, mistähän mä saisin noin paljon ihania tilkkuja..
VastaaPoistaOnpa ihania kaikki!:)
VastaaPoistaNiin herkkuja joka ikinen! Sulla on niin loistava värisilmä.
VastaaPoistaJuuri arvelin, josko itsekin tuhoaisi vähän tilkkuvarastoja ja vaikka kokeilisi tehdä pienen pienen nukenpeiton. Siihen voisi juuri oma olematon kärsivällisyys riittää :) Vai oliko tässä jonkunlainen koukuttumisen vaara?
Ihania! Itsellä samat suunnitelmat tehdä tilkkupeittoja sillä minunkin tilkkulaatikkoa on räjähdyspisteessä! =)
VastaaPoistaIhanan raikkaita peittoja,jokaisen huolisin vaikka meidän vauvat on jo kasvaneet noin pienistä peitoista ulos :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi!